Kannustinrakenne Hierarkia Valtiovalta Valtatasapaino Spontaani järjestys Vapaa yhteenliittyminen Keskinäinen apu Väkivallattomuus Suora toiminta Mahdollisuuden ikkuna

Vapaan maailman viitekehys

Perustava lähtökohta

Vapaa maailma ei voi alkaa valmiista suunnitelmasta. Yritys suunnitella kaikille yksi järjestelmä ja pakottaa se sitten ylhäältä käsin toistaisi juuri sen rakenteen, joka vapauden on tarkoitus voittaa.

Oikea lähtökohta ei siksi ole ennalta määrätty yhteiskuntamalli vaan viitekehys, jonka avulla arvioidaan suhteita, instituutioita ja muutoksen menetelmiä.

Tämä viitekehys pyrkii edistämään itsemääräämistä: kykyä muovata omaa elämäänsä joutumatta sellaisten rakenteiden alaiseksi, jotka antavat muille mahdollisuuden sortaa.

Tavoitteemme on ymmärtää rakenteet selkeästi:

Mikä on maailman ongelmien todellinen lähde?

Kannustinrakenne

Vastataksemme tähän meidän on ensin ymmärrettävä kannustinrakenne.

Kannustin on mikä tahansa olosuhde, joka antaa ihmiselle tai ryhmälle syyn toimia.

Ensimmäisenä kannustimena mieleen tulee todennäköisesti raha, mutta raha on vain yksi muoto. Ihmisiä motivoivat myös turvallisuus, yhteenkuuluvuus, tunnustus, vastavuoroisuus, itsekunnioitus, luovuus ja myötätunto.

Kannustinrakenne on palkkioiden, rangaistusten, riskien, mahdollisuuksien ja rajoitusten koneisto, joka ohjaa käyttäytymistä tekemällä joistakin teoista edullisia ja toisista kalliita. Se kuvaa, mihin järjestelmä käytännössä kannustaa, riippumatta siitä, mitä sen säännöt tai sitä hallitsevat ihmiset väittävät arvostavansa.

Palkitsemisjärjestelmä

Keskitetyt valtarakenteet palkitsevat vallan, rahan ja hallinnan tavoittelun. Ne palkitsevat suhteettoman paljon niitä, jotka ovat halukkaimpia tavoittelemaan valtaa, koska keskitetty hallinta antaa heille suuremman yliotteen kaikkiin muihin nähden. ༆

Tätä sanotaan ”korruptioksi”, mutta lopputulos ei ole järjestelmästä erillinen. Keskitettyä valtaa hyväksikäyttävät saavat siitä palkinnon, ja heidän hallitsemansa instituutiot suojaavat heitä vastuuseen joutumiselta.

Kannustinrakenne tulee ensin, syvempänä perustana. Hierarkia kiteytyy siellä, missä keskittyneestä vallasta palkitaan ja kieltäytyminen käy kalliiksi, ja säilyttää sitten rakenteen, joka sen synnytti.

Hierarkia

Hierarkia on pyramidin muotoinen organisaatio, jossa yksi yksilö tai kollektiivinen elin on alisteinen toiselle. Se on arvojärjestykseen perustuva organisaatio, jossa asemaerot vastaavat auktoriteetin tasoja (toisin sanoen oikeutta käskeä alempana olevia ja velvollisuutta totella ylempänä olevia).

Poliittisessa merkityksessä hierarkia tarkoittaa käskyihin ja tottelevaisuuteen perustuvaa sosiaalista rakennetta. Aiemmat kannustinrakenteet loivat nykyiset hierarkiat; hierarkia puolestaan muokkaa noita kannustimia tuottaakseen itsensä uudelleen.

Organisaatiosta ei tule hierarkiaa vain siksi, että roolit eroavat toisistaan tai jatkuvat pitkään. Hierarkia alkaa, kun roolit kovettuvat auktoriteetiksi ja velvollisuudeksi totella.

Vallitsevat olosuhteet mahdollistavat hierarkian, kun ruoan, maan, turvallisuuden, työn, lain, tiedon tai väkivallan hallinta antaa yhdelle osapuolelle yliotteen toisesta.

Hierarkia virallistaa tämän yliotteen tunnustetuksi auktoriteetiksi, pysyviksi asemaeroiksi, käskyvallaksi ja tottelemisvelvollisuudeksi. Riistoa voi syntyä, kun etu kovettuu vakiintuneeksi vaatimukseksi toisen ihmisen tottelevaisuudesta.

Vakiinnuttuaan hierarkia ei kuitenkaan ole enää pelkkä kannustimien seuraus, vaan siitä tulee kannustimia synnyttävä mekanismi. Se palkitsee auktoriteettia kerääviä ja strategisesti tottelevia. Se rankaisee kieltäytymisestä, valikoi käskemiseen soveltuvia persoonallisuuksia ja uusintaa olosuhteet, joilla sen jatkumista perustellaan.

Kannustinrakenteiden ja hierarkian ymmärtäminen paljastaa maailmaamme hallitsevat valtarakenteet ja niiden synnyttämän sorron.

Auktoriteetti

Auktoriteetti on yhteiskunnallisesti oikeutetuksi tunnustettu vaatimus, joka antaa yksilölle tai instituutiolle oikeuden käskeä, edellyttää tottelevaisuutta ja tukee käskyjään voimankäytöllä.

Auktoriteetti ei ole sama asia kuin valta. Valta on kyky toimia, suostutella, vastustaa, auttaa tai vahingoittaa. Auktoriteetti muuttaa vallan oikeudeksi.

Asiantuntemus voi antaa tietoa ja johtajuus ehdottaa suuntaa, mutta kumpikaan ei anna kenellekään oikeutta hallita. Auktoriteetti alkaa, kun ohjaus muuttuu määräysvallaksi ja kieltäytyminen tottelemattomuudeksi.

Auktoriteetin ei tarvitse käyttää voimaa jatkuvasti, koska uhka on jo rakennettu instituutioon. Kieltäytyvä voi menettää tulonsa, kotinsa, asemansa, pääsynsä tarvitsemiinsa asioihin tai vapautensa, tai lopulta kohdata väkivaltaa.

Siksi auktoriteetti voi näyttää rauhanomaiselta. Käskystä tulee normaali, tottelemista odotetaan ja rangaistuksesta tulee järjestyksen oikeutettua ylläpitämistä.

Auktoriteetti antaa hierarkialle sen yhteiskunnallisen oikeutuksen ja sallii alistamisen jatkua ilman, että sen väkivallan tarvitsee näkyä joka hetki. ༆

Valtiovalta

Valtiovalta on hierarkian erityinen institutionaalinen muoto: keskitetty organisaatio, joka vaatii itselleen koko väestöä ja aluetta koskevaa auktoriteettia, väittää itsellään olevan oikeutetun väkivallan monopoli, säätää sitovia lakeja, kerää veroja ja pakottaa noudattamaan määräyksiä tuomioistuinten, poliisin, vankiloiden ja sotilaallisen voiman avulla.

Väite, jonka mukaan ihmiset ovat liian väkivaltaisia ja epäluotettavia elämään ilman hallitsijoita, pätee myös toisin päin. Hallitsijat ovat samoja puutteellisia ihmisiä, paitsi että he hallitsevat armeijoita, vankiloita, valvontaa, verotusta ja lakia. Keskittynyt valta ei hillitse ihmisten pahimpia puolia. Se antaa niille laajemman ulottuvuuden ja suojaa niitä vastuulta.

Jos ihmiset ovat vaarallisia, ratkaisu ei ole antaa pienelle joukolle heistä valtaa, auktoriteettia ja määräysvaltaa miljooniin ihmisiin. Epäluottamus puoltaa vallan hajauttamista ja jakamista, jotta yksikään ihminen tai instituutio ei voisi pakottaa tahtoaan suurille väestöjoukoille.

Se, että voi valita auktoriteetin käyttäjän, ei ole sama asia kuin se, että voi valita, jääkö sen alaiseksi.

Hallitsijoihin kohdistuvat rajoitukset voivat pidätellä heitä, mutta niiden voima tulee kyvystä haastaa valta, ei hallitsijan oikeudesta tottelevaisuuteen. Vakiintunut oikeus käskeä tuo mukanaan vaaran: haastettu voi rangaista kieltäytymisestä ja hallita vastustamiseen tarvittavia resursseja.

Vapaa maailma ei lupaa vahingon, ristiriitojen tai inhimillisten epäonnistumisten loppua. Hajautettu valta tuo mukanaan hajaantumisen ja yhteistyön epäonnistumisen riskejä. Auktoriteettia käyttävä instituutio voi silti koordinoida tai hillitä toista valtaa; nämä kyvyt ovat eri asia kuin sen vaatima auktoriteetti.

Auktoriteetti ei tasapainota näitä riskejä; se voimistaa inhimillisten epäonnistumisten seurauksia laajentamalla niiden vaikutusalaa, pakottamalla seuraukset kaikkien alaistensa kannettavaksi ja suojaamalla niitä aiheuttaneet päätökset korjaavalta palautteelta.

Jopa välttämätön suojelu voi tehdä ihmiset riippuvaisiksi sen tarjoajasta, joka voi sitten käyttää tätä riippuvuutta puolustaakseen jatkuvaa oikeuttaan käskeä.

Alistamista ei ratkaista antamalla yhdelle vallankäyttäjälle viimeinen sana vain siksi, että se voi hillitä toista. Alistamista rajoitetaan varmistamalla, ettei kenelläkään ole viimeistä sanaa. Vallan, joka kykenee hillitsemään muita, on itsekin pysyttävä vastustettavissa; muuten vastapainosta tulee seuraava alistaja. Kun tätä periaatetta noudatetaan johdonmukaisesti, turvana toimii itse tasapaino. Vakiintunut vaatimus käskyvallasta ei luo vastapainoa, vaan epäsymmetrian, jota tasapainon täytyy jatkuvasti hillitä.

Auktoriteetin torjuminen tarkoittaa koordinaation ja hillitsemisen säilyttämistä antamatta kenellekään vakiintunutta vaadetta hallita niitä, jotka joutuvat kantamaan epäonnistumisten seuraukset.

Ajatusta vapaasta maailmasta pidetään usein utopistisena. Nykyinen järjestelmä kuitenkin perustuu todella utopistiseen oletukseen: erehtyväiset ihmiset voidaan pitää riittävästi kurissa samalla kun heille uskotaan valta, auktoriteetti ja määräysvalta kokonaisiin väestöihin.

Ongelma ei ole vain se, että valtaistuimella istuu parhaillaan väärä ihminen. Ongelma on, että valtaistuin ylipäätään on olemassa.

Verotus

Pakottaminen on voiman, rangaistuksen tai puutteen käyttämistä tai niillä uhkaamista, jotta joku toimisi vastoin tahtoaan tai häntä estettäisiin toimimasta vapaasti.

Verotus on resurssien ottamista pakolla rangaistuksen uhalla.

Valtiovalta vaatii ihmisiltä resursseja riippumatta siitä, suostuvatko he antamaan niitä. Kieltäytyminen ei päätä suhdetta, vaan johtaa valtiovallan toimeenpanokoneiston tukemiin seuraamuksiin.

Tämä erottaa verotuksen vapaaehtoisesta vaihdannasta. Vapaaehtoinen vaihdanta edellyttää tosiasiallista mahdollisuutta kieltäytyä. Verotus ei.

Verotus myös erottaa päätöksen sen kustannuksista. Valtiovalta voi käyttää resursseja ilman, että päätöksentekijät itse kantavat täyden hinnan, koska kustannukset voidaan jakaa väestölle, joka ei voi vapaasti vetää tukeaan pois.

Sota paljastaa tämän mekanismin selvästi. Sodan hyväksyvät eivät rahoita itse sen kaikkia kustannuksia. Valtiovalta ottaa resursseja miljoonilta ihmisiltä, myös sotaa vastustavilta. Näin pieni päättäjäjoukko voi määrätä resursseja väkivaltaan tarvitsematta niiden suostumusta, jotka pakotetaan antamaan ne.

Valtiovalta ei luo näitä resursseja hallitsemastaan väestöstä riippumatta. Verotus antaa sille jatkuvan pääsyn ihmisten työn tuloksiin ilman jatkuvaa suostumusta. ༆

Kysymys on siis syvempi kuin veron määrä. Verotus vahvistaa periaatteen, jonka mukaan instituutio voi vaatia osaa toisen ihmisen työstä ilman tämän suostumusta.

Valtatasapaino

Valtatasapaino on tila, jossa valta jakautuu riittävän laajalle, jotta yksikään ihminen tai instituutio ei voi pakottaa tahtoaan muille kohtaamatta merkittävää vastarintaa, vaihtoehtoja tai kustannuksia.

Tasapaino ei tarkoita, että kaikilla olisi yhtä paljon voimaa, resursseja, tietoa tai vaikutusvaltaa. Näiden erojen ei tarvitse kadota. Olennaista on, voivatko erot kasvaa niin suuriksi, että kieltäytyminen menettää merkityksensä ja ne jähmettyvät auktoriteetiksi.

Valtatasapaino kääntää tämän kannustimen ympäri. Kun ihmiset säilyttävät kykynsä vastustaa, vetäytyä, järjestäytyä uudelleen ja täyttää tarpeensa vaihtoehtoisin tavoin, alistamista on vaikeampi synnyttää ja kalliimpi ylläpitää.

Vapaa maailma ei siksi riipu siitä, ovatko ihmiset luonnostaan hyviä tai luotettavia. Se riippuu olosuhteista, joissa kellään ei ole niin paljon keskittynyttä valtaa, että hän voisi hallita kaikkia muita. Kannustin käyttää toisia hyväksi voi säilyä, mutta kykyä tehdä niin voi rajoittaa muiden valta vastustaa. ༆

Tämä edellyttää vallan hajauttamista ja jakamista takaisin yksilöille ja vapaaehtoisesti yhteen liittyville ryhmille. Itsemäärääminen ja omavaraisuus ovat tärkeitä, sillä riippuvuus antaa yliotteen. Jos yksi instituutio hallitsee elämän välttämättömyyksiä, vapaus kieltäytyä siitä jää suurelta osin nimelliseksi.

Sama arvio koskee politiikan ulkopuoltakin, myös yksityistä hallintaa. Taloudellisista suhteista voi tulla hierarkkisia, jos maan, asuntojen, työn tai muiden välttämättömyyksien hallinta antaa toiselle osapuolelle riittävästi yliotetta tehdäkseen kieltäytymisestä kallista ja muuttaakseen riippuvuuden tottelemisvelvollisuudeksi.

Omavaraisuus ei tarkoita eristäytymistä. Ihmiset voivat olla syvästi riippuvaisia toisistaan ja silti hankkia ruokaa, energiaa, tietoa, viestintäyhteyksiä, tukea ja yhteistyötä monista eri lähteistä. Mitä enemmän vaihtoehtoja on, sitä vaikeampaa yhden instituution on tehdä itsestään niin korvaamaton, että se voi käskeä kaikkia muita.

Valtatasapaino toimii siten kahteen suuntaan yhtä aikaa. Se purkaa olemassa olevaa hierarkiaa vähentämällä riippuvuuksia ja vallan keskittymiä, jotka pitävät sitä yllä, ja vastustaa hierarkian paluuta pitämällä vallan hajautettuna, vaihtoehdot saatavilla ja kieltäytymisen mahdollisena.

Mikään ei takaa, etteikö uusia vallan keskittymiä koskaan syntyisi. Sellainen takuu edellyttäisi toista auktoriteettia, jolla olisi riittävästi valtaa panna se täytäntöön. Tavoite on sen sijaan estää vallan keskittymien muuttuminen pysyviksi ja sellaisiksi, ettei niistä pääse irti.

Valta voi siirtyä, kerääntyä ja hajaantua. Olennaista on, että se pysyy haastettavissa.

Välttämätön palvelu ei edellytä korvaamatonta hallitsijaa. Vaikka itse palvelua ei voisi tuottaa muualla samanaikaisesti, sen hallinta voi olla vaihdettavissa, jos sen toimintaan tarvittavat laitteet, tiedot, tarvikkeet ja tuki ovat saatavilla muualtakin kuin yhden tarjoajan kautta. Näin hallinta voi vaihtua keskeyttämättä sitä, mitä ihmiset tarvitsevat.

Luotettava suojelu vaatii kestävää puolustuskykyä, ei pysyvää oikeutta käskeä. Kyky voi jakautua riippumattomille yhteenliittymille, jotta yksikään suojelija ei hallitse tukea, jota sen vastustamiseen tarvitaan.

Vakiintunut oikeus käskeä muuttaa suhdetta: kieltäytymisestä itsestään voi tulla rangaistuksen peruste, jolloin suojelija voi panna omat vaatimuksensa täytäntöön vastarinnasta huolimatta. Suojelun haastaminen vaikeutuu, kun suojelija hallitsee myös keinoja, joilla sitä voi haastaa.

Terve valtatasapaino riippuu keskittymistä vastustavista, ulospäin suuntautuvista voimista ja vahvistaa niitä. Siellä missä vaihtoehdot, kilpailu, vastarinta ja uudet yhteenliittymät pysyvät mahdollisina, ne torjuvat vallan keskittymistä entisestään.

Kestävää valtatasapainoa vahvistavat koulutus, joka levittää tietoa ja kykyjä, mahdollisuudet, jotka pitävät vaihtoehdot avoinna, sekä pelote, joka kasvattaa alistamisen hintaa. Ristiriitojen ilmaantuessa välimiesmenettely, kuntoutus, hyvittäminen ja suhteiden katkaiseminen tarjoavat keinoja käsitellä vahinkoa ja erimielisyyttä muuttamatta riitaa pysyvän auktoriteetin perusteeksi.

Tarkoitus ei ole vain rajoittaa alistamista, vaan vapauttaa ihmisten mahdollisuudet ja heidän lannistumaton kykynsä vastustaa sitä, että heidät pelkistetään tottelevaisuuteen.

Vapaa maailma on mahdollinen vain, jos valtatasapaino säilyttää itsemääräämisen ja estää ketään ihmistä tai instituutiota pakottamasta tahtoaan muille järjestelmätasolla.

Spontaani järjestys

Spontaani järjestys on merkittävä koordinoiva voima, jossa hajautetut neuvottelut, vaihdanta ja yritteliäisyys yhdistyvät ja tuottavat laajamittaista koordinaatiota ilman tarkoituksellista suunnitelmaa tai nimenomaista yhteistä mallia yhteiskunnalliselle tai taloudelliselle kehitykselle, tai tavalla, johon mikään tällainen suunnitelma ei yksin kykenisi.

Suuri osa ympärillämme olevasta järjestyksestä kehittyy jo näin. Kukaan ei suunnitellut kieltä valmiiksi järjestelmäksi. Se syntyi, kun lukemattomat ihmiset viestivät, mukauttivat sanoja, loivat käytäntöjä ja reagoivat toisiinsa sukupolvien ajan. Internet kehittyi tarkoituksellisista hankkeista ja yhteisistä protokollista, mutta yksikään suunnittelija ei suunnitellut koko sitä järjestelmää, joksi se kasvoi.

Spontaanin järjestyksen ytimessä on tasapainotila. Se ei tarkoita kiinteää tai liikkumatonta tilaa, vaan jatkuvasti muuttuvaa tasapainoa, joka syntyy erilaisten paineiden vaikuttaessa toisiinsa ja järjestelmän mukautuessa.

Luonnollisia, sosiaalisia ja sosioekonomisia järjestelmiä muovaavat nämä paineet. Yhden osan muutokset saavat aikaan seurauksia muualla, mistä syntyy uusia reaktioita koko järjestelmässä. Niukkuus, runsaus, kannustimet, yhteistyö, ristiriidat, kysyntä ja tarjolla olevat vaihtoehdot vievät käyttäytymistä eri suuntiin. Kannustinrakenne määrittää mukautumisen suuntaa sen perusteella, millaista käyttäytymistä palkitaan, ehkäistään tai tehdään kalliiksi. Järjestys syntyy näiden voimien vuorovaikutuksesta, ei yhden voiman hallitessa kokonaisuutta.

Prosessi toimii palautteen kautta. Ihmiset toimivat, kokevat seuraukset, havainnoivat toisiaan ja mukautuvat. Jokainen reaktio tuottaa uutta tietoa, joka vaikuttaa seuraavaan tapahtumaan. Toistuvan mukautumisen myötä paikallinen vuorovaikutus voi muodostaa johdonmukaisia kuvioita, joita kukaan yksin ei suunnitellut eikä täysin ymmärrä.

Joitakin epäonnistumisia ei voi turvallisesti jättää kokeilun ja korjaamisen varaan, sillä niiden seurauksista voi tulla peruuttamattomia ennen kuin palaute ehtii vaikuttaa. Tällaiset riskit vaativat valmistautumista ja koordinaatiota jo ennen epäonnistumista, eivät vain jälkikäteistä mukautumista.

Kun vahinko voidaan piilottaa tai siirtää muiden kannettavaksi, palaute voi palkita riistoa yhteistyön sijasta. Spontaani järjestys ei luonnostaan tuota toivottavia tuloksia; kannustinrakenne muovaa sitä, mitä syntyy.

Keskitetty hallinta häiritsee tätä prosessia, kun se yrittää korvata hajautuneen palautteen ennalta määrätyllä lopputuloksella. Tieto on hajallaan muuttuvissa olosuhteissa todella toimivien ihmisten keskuudessa, ja suuri osa siitä on paikallista, käytännöllistä ja väliaikaista. Mittakaavan ja monimutkaisuuden kasvaessa keskushierarkian on käsiteltävä yhä enemmän tietoa yhä suuremmilta etäisyyksiltä, minkä vuoksi pienen päättäjäjoukon on yhä vaikeampi reagoida koko järjestelmään yhtä tehokkaasti kuin ihmiset, jotka toimivat siinä suoraan.

Spontaani järjestys mahdollistaa monimutkaisuuden käsittelyn lukuisten vuorovaikutuksessa olevien tiedon ja mukautumisen pisteiden kautta. Koordinaatio syntyy järjestelmän omista kertyvistä reaktioista. Koska mukautuminen ei riipu kokonaan keskitetystä koordinaatiosta, häiriöt voidaan käsitellä paikallisesti, vaihtoehdot voivat kehittyä ja laajempi rakenne voi jatkaa uudelleenjärjestäytymistään epäonnistumisiin mukautuen.

Tuloksena on kehkeytyvä järjestys: pienempien osien jatkuvan vuorovaikutuksen tuottama laajamittainen koordinaatio. Järjestystä ei aseteta järjestelmän päälle. Järjestelmä tuottaa sen itse, kun osat vastaavat toisiinsa ja etenevät kohti muuttuvaa tasapainotilaa.

Järjestystä ei voi vain määrätä lailla. Järjestys on ihmisten yhteistyövalinnoista kehkeytyvä lopputulos. Jos ihmisiä kannustetaan ristiriitaan, laki ei yksin voi saada heitä yhteistyöhön. Vapaan maailman rakentamisessa luodaan kannustimia, jotka tekevät yhteistyön ja järjestyksen mahdollisiksi.

Verkostot

Verkosto on toisiinsa yhteydessä olevien ihmisten tai ryhmien rakenne, jossa ne voivat viestiä, koordinoida ja toimia suoraan ilman, että jokaisen vuorovaikutuksen tarvitsee kulkea keskitetyn auktoriteetin kautta.

Hierarkiat keskittävät tiedon ja päätöksenteon muutamaan keskeiseen pisteeseen. Verkostot hajauttavat ne. Koordinaatio voi kasvaa ruohonjuuritasolta, kun ihmiset reagoivat suoraan muuttuviin olosuhteisiin, vaihtavat tietoa ja järjestäytyvät käytännön tarpeiden ympärille.

Yksi tämän taustalla oleva mekanismi on stigmergia: teot jättävät merkkejä, jotka ohjaavat myöhempiä tekoja. ༆ Ihmiset reagoivat siihen, mitä muut ovat jo tehneet, jolloin monimutkainen koordinaatio voi syntyä ja levitä ilman jokaista vaihetta ohjaavaa keskussuunnittelijaa.

Rihmasto on tästä syystä tavattoman voimakas rakenne. Toisin kuin yhden rungon ympärille rakentuva puu, rihmasto leviää sivusuunnassa monien toisiinsa liittyvien juurien ja versojen kautta. Se haarautuu, liittyy uudelleen, lisääntyy ja jatkaa kasvuaan osien vaurioituessa. Mikään yksittäinen piste ei hallitse eikä sisällä kokonaisuutta.

Verkosto ei ole hajautettu pelkästään siksi, ettei sillä ole muodollista hierarkiaa. Jos yhdestä solmusta tulee välttämätön, riippuvuus voi luoda uudelleen hierarkian tarvitseman yliotteen. Riippuvuus voi syntyä myös silloin, kun monet solmut tukeutuvat samoihin toimittajiin, resursseihin, tietoon tai portinvartijoihin, tai kun koordinaatio itsessään tekee olemassa olevasta verkostosta irtautumisesta vaikeaa.

Mittakaava voi siis luoda riippuvuutta uudelleen ilman muodollista hierarkiaa. Olennaista on, pysyykö kriittisten toimintojen hallinta haastettavissa ja voidaanko itse toiminnot siirtää, reitittää uudelleen tai korvata.

Siksi todellinen muutos alkaa ruohonjuuritasolta. Ylhäältä pakotettu muutos pysyy riippuvaisena sen pakottaneesta keskitetystä auktoriteetista. Alhaalta kasvava muutos voi levitä lukemattomien itsenäisten pisteiden kautta, voimistua niiden yhteyksissä ja muuttua yhä vaikeammaksi kaapata, tukahduttaa tai perua.

Hajautetuista verkostoista tulee kestäviä redundanssin, vaihtoehtoisten reittien ja sen ansiosta, että ne voivat järjestäytyä uudelleen epäonnistumisen kohdatessaan. Hierarkia keskittää hallinnan mukana myös epäonnistumisen. Verkostot voivat järjestäytyä uudelleen muita yhteyksiä pitkin, kokeilla rinnakkain ja kiertää häiriöt.

Spontaani järjestys kasvaa verkostojen avulla: koordinaatio syntyy monien vuorovaikuttavien osien kesken, ja korvaamattoman hallintapisteen puuttuminen tekee koko rakenteesta mukautuvamman, kestävämmän ja vaikeammin kaapattavan.

Vapaa yhteenliittyminen

Vapaa yhteenliittyminen sulkee pois pakotetun jäsenyyden, pakollisen osallistumisen ja kaiken auktoriteetin, joka estää rauhanomaisen lähtemisen. Millään ryhmällä ei ole oikeutta vaatia yksilön jatkuvaa osallistumista ilman jatkuvaa suostumusta. Ihmiset pysyvät vapaina lähtemään, muuttamaan suuntaa, liittymään yhteen uudella tavalla ja muodostamaan vaihtoehtoja tarpeidensa ja etujensa muuttuessa.

Vapaa yhteenliittyminen alkaa yksilöstä. Suhteeseen, organisaatioon tai yhteisöön liittyminen ei merkitse itsemääräämisen luovuttamista sille. Suostumuksen on jatkuttava niin kauan kuin osallistuminen jatkuu; eilinen sopimus ei voi muuttua huomenna pysyväksi vaatimukseksi toista ihmistä kohtaan.

Lähteminen ei ole mielekäs mahdollisuus, jos se tarkoittaa elämän välttämättömyyksien menettämistä. Vapaa yhteenliittyminen edellyttää niin vahvoja vaihtoehtoja, että kieltäytyminen on käytännössä eikä vain muodollisesti mahdollista.

Vaihtoehtojen täytyy myös olla saavutettavissa tarvittaessa: paikka yöpyä, keino päästä sinne ja hoivaa, joka jatkuu muutoksen aikana. Yhteiset varannot ja ihmisten vastaanottamiseen tarkoitetut järjestelyt voivat mahdollistaa tämän jo ennen kriisiä. Kenenkään ei pitäisi joutua rakentamaan toimeentuloaan yksin uudelleen voidakseen kieltäytyä käyttämästä tiettyä tarjoajaa.

Ihmiset liittyvät luonnostaan yhteen yhteisten kiinnostusten, tarpeiden, suhteiden ja tavoitteiden ympärille. Nämä yhtäläisyydet synnyttävät ryhmiä, jotka perustuvat todelliseen yhteisymmärrykseen eivätkä pakotettuun jäsenyyteen. Ihminen voi kuulua samanaikaisesti moniin eri yhteenliittymiin, joista kukin kuvastaa eri osaa hänen elämästään, ilman että yksikään vaatii koko ihmistä omakseen.

Kaikkien ei tarvitse olla samaa mieltä. Ihmiset voivat neuvotella, tehdä kompromisseja ja ratkaista ristiriitoja rauhanomaisesti tapaus kerrallaan. Kun tavoitteet erkanevat liian kauas, he voivat erota. Yksi yhteenliittymä voi jakautua useiksi, säilyttää edelleen toimivat suhteet, luopua toimimattomista ja liittyä yhteen aivan uusin tavoin.

Näin syntyy valtava määrä mahdollisia järjestelyjä. Ryhmiä voi muodostua, jakautua, limittyä, liittyä jälleen yhteen ja muuttaa suuntaa olosuhteiden mukana. Sen sijaan että erilaisia tavoitteita ajavat ihmiset pakotettaisiin yhteen ratkaisuun, vapaa yhteenliittyminen sallii erilaisten vastausten olemassaolon samanaikaisesti. ༆ Moninaisuus syntyy ihmisten rajattomasta erilaisuudesta ja heidän kyvystään muodostaa erilaisia yhteenliittymiä. Moniarvoisuudesta tulee vapauden rakenteellinen seuraus eikä ylhäältä myönnetty etu.

Tämä muuttaa myös yhteisön merkitystä. Sama alue ei tee sadoista tuhansista tai miljoonista toisilleen vieraista ihmisistä yhtä merkityksellistä sosiaalista kokonaisuutta. Yhteisö kasvaa suhteista, tuttuudesta, yhteisestä tarkoituksesta, läheisyydestä ja keskinäisestä välittämisestä. Vahvat paikalliset yhteenliittymät voivat pysyä tiiviisti yhteydessä laajempiin verkostoihin sulautumatta yhteen auktoriteettiin.

Suuri mittakaava ei siis luonnostaan edellytä hierarkiaa. Pienet yhteenliittymät voivat muodostaa horisontaalisia, limittyviä verkostoja ja tehdä yhteistyötä siellä, missä niiden edut kohtaavat, mutta säilyttää itsenäisyytensä muualla. Tiedot, resurssit, tietämys ja koordinaatio voivat liikkua näitä yhteyksiä pitkin ilman, että ne kulkevat keskitetyn käskyjärjestelmän kautta.

Kaikkia toimintoja ei tarvitse jatkossakaan järjestää nykyisessä mittakaavassa. Suurempi paikallinen kyky voi vähentää ihmisten riippuvuutta pitkien etäisyyksien koordinaatiosta. Kun laajempi koordinaatio on silti tarpeen, verkostot voivat ulottaa yhteistyön alueiden yli ilman, että koordinoinnista muodostuu osallistujiin nähden vakiintunutta auktoriteettia.

Vaikka kaikki jäsenet saisivat äänensä kuuluviin, koordinoiva elin vaatii itselleen auktoriteettia, jos se ottaa yleisen oikeuden päättää, mitkä itsenäisten ihmisten ja yhteenliittymien toiminnot on alistettava sille.

Tällaiset verkostot pysyvät avoimina, koska ihmiset voivat ehdottaa, kokeilla, jäljitellä toimivia ratkaisuja, muuttaa niitä tai luoda vaihtoehtoja odottamatta ylhäältä tulevaa hyväksyntää. Onnistuneet muodot leviävät vapaaehtoisen omaksumisen kautta. Epäonnistuneet voivat kadota muuttumatta kaikkien muiden päälle pakotetuiksi epäonnistumisiksi.

Vapaus lähteä auttaa estämään näiden suhteiden kovettumisen hallinnaksi. Lähteminen voi tarkoittaa täydellistä eroamista, osallistumisen vähentämistä, kumppanien vaihtamista, rinnakkaisen yhteenliittymän muodostamista tai vain toimimattomaksi käyneestä järjestelystä kieltäytymistä. Jos lähteminen tarkoittaa luopumista jostakin, jota ei voi noin vain korvata, tai jos sama poissulkeminen seuraa ihmistä yhteenliittymästä toiseen, vapaus riippuu myös mahdollisuudesta haastaa tai muuttaa näitä olosuhteita, ei vain lähteä. Kun rauhanomainen ero estetään ja osallistuminen muuttuu pakolliseksi, yhteenliittyminen ei enää ole vapaata.

Yhteenliittymästä voi lähteä pakenematta vastuuta aiheuttamistaan vahingoista tai vapaasti tekemistään sitoumuksista, joihin muut ovat perustellusti luottaneet. Vastuu sitoumuksesta ei automaattisesti oikeuta pakottamaan ihmistä täyttämään sitä. Välimiesmenettely, hyvittäminen, suhteiden katkaiseminen ja muut toimet voivat käsitellä rikottuja sitoumuksia ja pysyä sidottuina kyseiseen riitaan. Vastuu pysyy sidottuna tiettyyn vahinkoon tai sitoumukseen; siitä ei voi tulla omistusoikeutta ihmiseen eikä yleistä tottelemisvelvollisuutta.

Yhteistyöstä kieltäytyminen ei itsessään ole pakottamista. Sen sijaan välttämättömyyksien hallinnan käyttäminen tottelevaisuuden pakottamiseen tai pääsyn estäminen yhteistyöhön valmiisiin vaihtoehtoihin on pakottamista.

Joiltakin vahingoilta ei voi välttyä pelkästään eroamalla, varsinkaan jos niiden vaikutukset leviävät tai siirtyvät sellaisten ihmisten kannettavaksi, jotka eivät voi vain lähteä. Tällöin haitallista käyttäytymistä muuten rajoittava palaute heikkenee. Hajauttaminen ei tarkoita, että jokaisen vastauksen pitäisi pysyä paikallisena. Kun vahinko koskee useiden yhteenliittymien tai alueiden ihmisiä, asianomaiset voivat koordinoida rajojen yli, sopia yhteisistä normeista tai seurata vaikutuksia.

Kun eroaminen ei voi ehkäistä vahinkoa tai pysäyttää sen jatkumista, asianomaiset voivat puolustautua, hakea sovittelua tai toimia yhdessä muiden kanssa sen lopettamiseksi. Yhteisen vaaran pysäyttäminen voi edellyttää tilapäisiä rajoituksia muita vaarantavalle toiminnalle, vaikka asianomaiset olisivat eri mieltä ja yksilöllinen vastuu epäselvä. Rajoitukset ja se, kenen kannettaviksi niiden kustannukset tulevat, vaativat erillisen perustelun.

Väite vahingosta ei ratkaise riitaa; suojelun on pysyttävä sidottuna kyseisen vahingon pysäyttämiseen, eikä siitä saa tulla perustetta laajemmalle tai rajaamattomalle hallinnalle. Puuttujat eivät tule immuuneiksi arvostelulle: mahdollisuus kyseenalaistaa puuttumisen perusteet, keinot tai jatkuminen ei voi riippua vain sen toteuttajista. Riippumattomaan haastamiseen täytyy kuulua käytännön valta muuttaa perusteettomia rajoituksia tai lopettaa puuttuminen, kun sen peruste ei enää päde.

Jotkin ongelmat jäävät ratkaisematta sen sijaan, että niiden takia luotaisiin pysyvä auktoriteetti, jonka ratkaisun tae perustuu valtaan pakottaa kaikki osalliset.

Vapaa yhteenliittyminen ei määrää yhteiskunnalle yhtä lopullista järjestysmuotoa. Sen voima on juuri siinä, että kysymys jää avoimeksi. Se antaa radikaalisti vapaiden ja itsemääräävien ihmisten rakentaa suhteitaan yhä uudelleen ja luoda lukemattomien limittyvien yhteenliittymien sosiaalisen järjestyksen yhden kaikkia sisäänsä sulkevan auktoriteettirakenteen sijasta.

Keskinäinen apu

Keskinäinen apu on vastavuoroista yhteistyötä: ihmiset auttavat toisiaan, koska etujemme ei tarvitse olla ristiriidassa. Meillä kaikilla on erilaisia tarpeita, kykyjä, tietoja, resursseja ja mahdollisuuksia. Jakamalla niitä molemmat osapuolet voivat päästä aiempaa parempaan asemaan.

Vapaa maailma siirtyy pois suhteista, joissa yhden voitto on toisen tappio. Vauraus syntyy tuottamalla uutta arvoa. Yhteistyö voi antaa molemmille enemmän kuin kumpikaan olisi voinut tuottaa yksin, mutta suhde ei todella hyödytä molempia, jos hyöty perustuu kustannusten siirtämiseen muiden kannettaviksi. Tällaiset suhteet helpottuvat, kun osallistumisen esteet ja keinotekoinen niukkuus poistetaan, jolloin ihmisille avautuu enemmän tapoja huolehtia itsestään ja toisistaan.

Vastavuoroisuus vahvistuu toistuvissa suhteissa. Vahvat naapurustot ja yhteisöt kasvavat ystävyydestä: ihmiset tuntevat toisensa, välittävät toistensa vaiheista ja jakavat ruokaa, työkaluja, taitoja, tietoa, suojaa, aikaa ja tukea. Kun ympärillä olevat ihmiset eivät enää ole vieraita, köyhyyteen tai asunnottomuuteen joutuva ei ole näkymätön ongelma, joka jätetään kaukaisen instituution hoidettavaksi. Hänen tarpeensa näkyvät ihmisille, jotka tuntevat hänet ja joilla on syitä välittää.

Nämä suhteet voivat liittyä laajemmiksi keskinäisen avun verkostoiksi, jotka ulottavat tuen entuudestaan tuttujen ihmisten ulkopuolelle ja moninkertaistavat sen, mitä yksilö tai naapurusto voi yksin tarjota. Yhdellä on ruokaa, toisella käyttämätön huone, kolmas voi korjata jotakin, neljäs opettaa, viljellä, rakentaa, kuljettaa tai hoivata. Mitä enemmän suhteet limittyvät, sitä useampia väyliä ihmisillä on etsiä tukea ja sitä vähemmän kenenkään tarvitsee riippua yhdestä instituutiosta saadakseen tarvitsemansa.

Vastavuoroisuus ei vaadi jokaiselta hoivaa saavalta vastapalvelusta. Ihmiselle, joka ei voi yksin lähteä tai järjestää tukea, vapaus riippuu siitä, ettei yksi ihminen tai suhde hallitse hoivaa.

Useiden hoivaajien ja itsenäisten suhteiden ansiosta väärinkäyttöä on helpompi haastaa ja hoivaa jatkaa muutosten aikana. Jos ihminen ei voi antaa tietoista suostumusta, hoivan tulee mahdollisuuksien mukaan noudattaa hänen ilmaisemiaan toiveita ja rajoittua hänen tarpeisiinsa. Riippuvuus ei anna kenellekään omistusoikeutta ihmiseen.

Luotettava keskinäinen apu vaatii myös ylläpitoa. Ihmisillä on syitä pitää yllä palveluja, joita he käyttävät, joista he välittävät tai joita he voivat myöhemmin tarvita. Jatkuva tarjonta riippuu toistuvista työ- ja resurssipanoksista, yhteisistä varannoista sekä uupuneiden hoivaajien ja ylläpitäjien kuormituksen keventämisestä.

Hoivan taakka ei aina jakaudu tasan kaikkien kesken samaan aikaan, mutta laajemmat verkostot voivat jakaa nämä epätasaiset taakat useammille ihmisille, resursseille ja suhteille yhden ihmisen sijaan. Niukkuuden aikana tarpeiden ja saatavilla olevien tarvikkeiden tuominen näkyviin auttaa neuvottelemaan tärkeysjärjestyksestä ja etsimään apua paikallisen verkoston ulkopuolelta. Tarve ei voi luoda puuttuvia resursseja, mutta niukkuuskaan ei voi synnyttää oikeutta vaatia tottelevaisuutta.

Keskinäinen apu ei ole itsensä uhraamista. Voimme kukoistaa, kun ympärillämme olevat ihmiset voivat kukoistaa. Turvallisemmat, terveemmät, vapaammat ja kyvykkäämmät ihmiset tekevät myös meidän elämästämme turvallisempaa, rikkaampaa ja vapaampaa. Yksilön ja yhteisön hyvinvointi vahvistavat toisiaan sen sijaan, että olisivat vastakkaisilla puolilla yhtälöä.

Alistaminen ja kosto uusintavat ristiriidan edellytyksiä, eivät rauhan edellytyksiä. Keskinäinen apu vastaa kärsimykseen hoivalla, rakkaudella ja toivolla ja rakentaa samalla aineellisia olosuhteita, joissa kärsimys synnyttää harvemmin lisää kärsimystä.

Luomme rauhanomaisen maailman, jossa haluamme elää, ottamalla ensimmäisen askeleen sen rakentamiseksi: autamme toisiamme nyt, vahvistamme ympärillämme olevia suhteita ja teemme niistä niin vahvoja, ettei kenenkään tarvitse kohdata maailmaa yksin.

Ystävyys

Vahva yhteisö alkaa ystävyydestä, ei yhteisön abstraktiosta. Ystävyys on henkilökohtaista, harkittua ja vapaaehtoista, ja siihen kuuluvat ihmiset muovaavat sitä suoraan. Mikään suurempi elin ei voi vaatia suhdetta omakseen vain siksi, että kaksi ihmistä kuuluu samaan paikkaan, ryhmään tai aatteeseen.

Ystävät eivät tarvitse ulkoista auktoriteettia määräämään suhdettaan tai pakottamaan heitä yhteisymmärrykseen. He päättävät itse, miten ovat suhteessa toisiinsa, missä rajat kulkevat ja milloin suhteen on muututtava tai päätyttävä. Yhteenliittymisen vapaus merkitsee vähän ilman erilleen lähtemisen vapautta.

Ystävyydellä on myös luonnollinen rajansa. Se ei voi kasvaa yhdeksi kaikkia koskevaksi suhteeksi, ja juuri se on osa sen voimaa. Ystävyyssuhteet voivat pysyä pieninä ja silti limittyä ja ulottua ulospäin, jolloin yhteistyö leviää sitomatta kaikkia samaan sosiaaliseen kokonaisuuteen. Laajemmat verkostot antavat myös toisilleen vieraille ihmisille mahdollisuuden koordinoida muuttamatta verkostoja yhdeksi sosiaaliseksi kokonaisuudeksi.

Tarkoitus on saada ystäviä eikä rakentaa yhteisöjä. ༆ Antakaamme vahvempien yhteisöjen syntyä suhteista, jotka ihmiset todella valitsevat.

Väkivallattomuus

Väkivallattomuus on suositeltavampi strategia vapaan maailman rakentamiseen. Uuden maailman rakentamisen keinot muovaavat niistä syntyviä tapoja, kannustimia, organisaatioita ja vallan jakautumista. Poliittinen väkivalta muuttaa itse vastarinnan kannustinrakennetta ja palkitsee salailua, käskyvaltaa, pakkoa ja organisaatioita, jotka kykenevät keskittämään voimaa.

Poliittinen väkivalta voi vahvistaa rakenteita, joita sen on tarkoitus haastaa. Väkivaltaa nähdessään ihmiset pelästyvät. Pelko vie heitä suojaa lupaavien instituutioiden luo: poliisin, armeijan ja valtiovallan. Väkivalta voi siis vahvistaa juuri haastetun hierarkian toimeenpanevia osia. Se antaa valtiovallalle enemmän perusteluja poliisitoimille, valvonnalle, tukahduttamiselle ja voimankäytölle ja kääntää samalla laajemman väestön haastajia vastaan.

Valtiovallalla on jo ylivoimainen etu järjestäytyneessä väkivallassa. Se hallitsee poliisia, armeijoita, vankiloita, tiedustelujärjestelmiä, aseita ja logistisia verkostoja, jotka on rakennettu sen auktoriteetin toimeenpanoon. Väkivalta antaa valtiovallalle mahdollisuuden määritellä yhteenoton ehdot ja käyttää suurinta vahvuuttaan.

Väkivallattomuus hyökkää hierarkiaa vastaan toisesta suunnasta. Suora toiminta, kansalaistottelemattomuus, lakot, kieltäytyminen, keskinäinen apu, omavaraisuus, yhteisöjen rakentaminen, rakentavat vaihtoehdot ja osallistumisen lopettaminen kohdistuvat riippuvuuksiin, joiden varassa keskitetyt instituutiot toimivat. Valtiovalta ei toimi pelkällä voimalla, vaan tarvitsee jatkuvaa yhteistyötä.

Toivo on myös poliittista valtaa. Tarkoitus ei ole pelotella ihmisiä taisteluun vaan innostaa heitä mahdollisuudella rauhanomaiseen ja vapaaseen maailmaan, jossa ihmiset voivat elää hyvää elämää, tavoitella unelmiaan, kehittää kykyjään ja auttaa toisiaan. ༆

Toivo muuttuu todelliseksi kokemusten kautta. Ystävyys, keskinäinen apu, itsemäärääminen, omavaraisuus, puutarhat, yhteistyö, suora toiminta ja toimivat vaihtoehdot antavat ihmisille palasia toisesta elämäntavasta jo nyt. Ennakoiva rakentaminen jakaa toimintakykyä ennen keskitetyn auktoriteetin katoamista. Kun ihmiset kykenevät yhä paremmin täyttämään tarpeensa vapaan yhteenliittymisen, keskinäisen avun, itsenäisen tiedon ja vaihtoehtojen avulla, riippuvuus keskitetyistä instituutioista alkaa hälvetä.

Väkivaltainen vallankumous voi viedä vastakkaiseen suuntaan. Olemassa olevan valtiovallan tuhoaminen ei välttämättä tuhoa keskittyneen vallan rakennetta. Aseelliset järjestöt keskittävät aseita, salaisuuksia, käskyvaltaa, tiedustelua, logistiikkaa ja operatiivista toimintakykyä. Jos valtiovalta romahtaa ennen kuin valta ja toimintakyky on jaettu, väkivaltaan kykenevin järjestö on myös asemassa, josta se voi täyttää syntyneen valtatyhjiön. Hallitsija vaihtuu, mutta rakenne jää kaapattavaksi.

Väkivallattomuus ei tarkoita pasifismia eikä itsepuolustuksesta kieltäytymistä. Puolustava voimankäyttö voi olla tarpeen, jos välitöntä vahinkoa ei muuten voida pysäyttää. Tarkoitus on lopettaa alistaminen, ei tehdä voimankäytöstä vapautumisen järjestävää periaatetta. Väkivalta on viimeinen keino.

Itsepuolustuskyky voi säilyä samalla, kun sen käyttö pysyy puolustavana ja tilapäisenä. Valtatasapaino pitää puolustuskyvyn hajautettuna ja haastettavana, ja vapaa yhteenliittyminen estää tilapäistä voimankäyttöä muuttumasta pysyväksi auktoriteettirakenteeksi.

Pitkäkestoiset uhat vaativat valmistautumista, luotettavia tarvikkeita, yhteistä tietoa ja yhteenliittymien välistä koordinaatiota. Ihmiset voivat uskoa erityisiä puolustustehtäviä kokeneille henkilöille, kunhan roolit rajataan tehtävään ja pidetään haastettavina. Vaara on puolustuksessa erityisen suuri, koska itse puolustuskyvystä voi tulla uusi vallan keskittymä. Ero pysyy todellisena vain, jos aseet, tarvikkeet ja ulkopuolinen tuki pysyvät yhdenkään ryhmän yksinomaisen hallinnan ulkopuolella.

Hajautettuun puolustukseen liittyy toinenkin vaara: yhden yhteenliittymän valmistelut voivat säikäyttää toisen, jonka reaktio näyttää sitten vahvistavan ensimmäisen pelot. Mahdollisuuksien mukaan suora yhteys, huolestuttavien väitteiden riippumaton tarkistus ja molemminpuoliset mobilisaation rajat antavat kummallekin mahdollisuuden perääntyä luopumatta puolustuskyvystään.

Hätätilanteiden koordinaation on pysyttävä tehtävään rajattuna ja haastettavana. Hajautettu puolustus voidaan silti voittaa; keskitetty käskyvaltakaan ei takaa selviytymistä.

Vapauden ei pitäisi saapua vasta taistelun jälkeen. Sen pitäisi näkyä tavassa, jolla taistellaan.

3,5 prosentin sääntö

Järjestelmätason muutos ei vaadi koko väestön nousemista kerralla.

Erica Chenowethin ja Maria Stephanin tutkimuksen mukaan suuret väkivallattomat kampanjat, jotka tavoittelivat hallinnon vaihtoa, itsenäisyyttä tai miehityksen loppua vuosina 1900–2006, onnistuivat yli kaksi kertaa useammin kuin väkivaltaiset kampanjat.

Tästä tutkimuksesta syntyi myöhemmin 3,5 prosentin sääntö: alkuperäisessä aineistossa yksikään väkivallaton kampanja ei epäonnistunut sen jälkeen, kun se oli huippuhetkellään mobilisoinut aktiivisesti vähintään 3,5 prosenttia väestöstä.

Valtiovalta ei toimi vain poliisin ja armeijan voimin. Se riippuu siitä, että ihmiset eri puolilla yhteiskuntaa jatkavat työtään, tottelevat, panevat käskyt täytäntöön, siirtävät resursseja, ylläpitävät infrastruktuuria ja hyväksyvät sen auktoriteetin. Valtiovalta riippuu paljon useampien ihmisten yhteistyöstä kuin niiden, jotka todella hallitsevat.

Aktiiviset osallistujat ovat vain osa tätä painetta. Osallistumisen ja kieltäytymisen levitessä yhteistyö muuttuu epävarmemmaksi. Työntekijät lakkaavat tekemästä yhteistyötä. Käskyjä ei panna täytäntöön. Kannattajat siirtyvät toiselle puolelle. Sisäpiiriläiset lakkaavat toteuttamasta määräyksiä. Instituutiot alkavat horjua. Valtatasapaino siirtyy, koska rakenne menettää inhimillisen yhteistyön, jota sen ylläpito vaatii.

Väkivallattomat liikkeet voivat saada osallistujia paljon laajemmalta joukolta, koska vastarinta ei vaadi kaikkia sotilaiksi. Ihmiset voivat lakkoilla, boikotoida, kieltäytyä, vetää tukensa pois, tarjota resursseja, majoittaa muita tai yksinkertaisesti lopettaa yhteistyön.

Myöhemmässä tutkimuksessa havaittiin, että väkivallattomat kampanjat ovat onnistuneet harvemmin vuoden 2010 jälkeen. Chenoweth viittaa sekä valtiovaltojen mukauttamiin vastatoimiin että liikkeiden aiempaa suurempaan riippuvuuteen nopeasta mobilisaatiosta ilman järjestäytymistä, strategiaa ja sitkeyttä, joita paineen ylläpito vaatii. Mobilisaatio voi avata ikkunan, mutta ilman kestävää organisaatiota ja käytännön kykyä se voi sulkeutua ennen kuin pysyvän muutoksen edellytykset on rakennettu.

3,5 prosentin sääntö ei ole laki eikä taattu kynnys. Useimmat onnistuneet väkivallattomat liikkeet eivät koskaan saavuttaneet 3,5 prosenttia, ja myöhemmässä tutkimuksessa löytyi ilmeinen poikkeus. Se on historiallinen kuvio, ei onnistumisen kaava.

Säännön opetus ei ole, että täsmälleen 3,5 prosenttia väestöstä voi pakottaa minkä tahansa valtiovallan antautumaan.

Opetus on, ettei muutos vaadi kaikkien heräämistä yhtä aikaa.

Suora toiminta

Suora toiminta tarkoittaa ongelmaan tarttumista suoraan sen sijaan, että pyytäisimme auktoriteettia ratkaisemaan sen puolestamme. Uudistusten hakeminen auktoriteetin kautta siirtää muutoksen toteuttamisen ylöspäin. Suorassa toiminnassa toimijuus pysyy asianomaisilla.

Näkemämme ei ole pelkkää korruptiota. Järjestelmä seuraa siihen rakennettuja kannustimia ja vallan keskittymiä. Edustajien vaihtaminen voi muuttaa päätöksiä, mutta jättää auktoriteetin koneiston ennalleen. Edustuksellinen politiikka hautaa syyn ja seurauksen byrokratian kerrosten alle: ihmiset toimivat ja odottavat sitten instituutioiden päättävän, mitä tapahtuu. Suora toiminta luo muutosta tässä ja nyt. Ihmiset näkevät tuloksen, testaavat sitä ja rakentavat sen varaan.

Suoraan toimintaan ei tarvita lupaa. Ihmiset eivät tarvitse ylhäältä tulevaa valtuutusta yhteistyöhön, ongelmien ratkaisuun, tukensa vetämiseen tai vaihtoehtojen luomiseen. Muutos voi alkaa kaikkialla, missä ihmisillä on jo kyky toimia, ja levitä sitten ruohonjuuritasolta muiden omaksuessa toimivia ratkaisuja.

Ruohonjuuritasolla on valtaa, koska hierarkia ei voi toimia omin voimin. Lakko paljastaa tämän riippuvuuden heti. Yleislakko voi pysäyttää suuria osia koneistosta kerralla. Villi lakko osoittaa, että työntekijät voivat käyttää yhteistä valtaa odottamatta valtuutusta instituutioilta, jotka heitä edustavat.

Suora toiminta muuttaa riippuvuuden yliotteeksi. On eri asia vastustaa rakennetta kuin poistaa jotakin, mitä se tarvitsee toimiakseen. Kieltäytyminen ja vetäytyminen muuttavat itse suhteen.

Suora toiminta rakentaa vaihtoehtoja, jotka tekevät hierarkiasta vähemmän tarpeellisen. Keskinäinen apu, omavaraisuus, riippumaton vaihdanta, osuuskunnat ja rinnakkaiset instituutiot antavat ihmisille enemmän kykyä täyttää tarpeensa suoraan.

Nämä kaksi puolta vahvistavat toisiaan. Pysäyttäkää koneisto samalla kun rakennatte vaihtoehtoja. Vastarinta vähentää hierarkian toimintakykyä. Rakentaminen vähentää riippuvuutta hierarkiasta.

Ihmiset voivat lakata tottelemasta ja silti ylläpitää välttämätöntä työtä suorassa yhteistyössä niiden kanssa, jotka ovat siitä riippuvaisia. Tilapäinen häiriö voi antaa yliotteen, mutta on edelleen kysyttävä, kuka maksaa sen hinnan. Kun tämä yliote perustuu siihen, että haastettuun rakenteeseen vain vähän vaikuttavat ihmiset menettävät tarvitsemansa, vastarinta siirtää painostuksensa kustannukset heille. Pitkäaikainen vetäytyminen välttämättömistä toiminnoista vaatii korvaavia reittejä tai jatkuvan pääsyn. Vastarinta, joka näännyttää omat vaihtoehtonsa, vahvistaa vaatimusta käskyvallan palauttamisesta.

Rakentaminenkin voi luoda omia paineitaan. Kun ihmiset alkavat olla riippuvaisia siitä, mitä on rakennettu, sen ylläpitäjillä on enemmän menetettävää häiriöissä, ja he voivat suhtautua varovaisemmin yhteenottoon. Vastarinta voi puolestaan vaarantaa vaihtoehdot, joita ihmiset yrittävät säilyttää. Jännite vähenee, kun vaihtoehdot kestävät häiriöt redundanssin ja vaihtoehtoisten reittien avulla ja kun vastarinta poistaa sen, mitä hierarkia tarvitsee, tuhoamatta ihmisten tarvitsemaa toimintakykyä.

Suora toiminta on ennakoivaa rakentamista, koska ihmiset rakentavat vapaata maailmaa nyt luomiensa suhteiden ja instituutioiden kautta lykkäämättä vapautta jonkin tulevan voiton jälkeiseen aikaan.

Yhden teon ei tarvitse muuttaa koko järjestelmää. ༆ Jokainen onnistunut teko voi ratkaista jotakin nyt, lisätä itsemääräämistä ja tehdä jatkotoiminnasta mahdollisen. Kun nämä kyvyt liittyvät ja kasautuvat ruohonjuuritasolta, ne siirtävät valtatasapainoa.

Puutarha

Vapaan maailman ei tarvitse alkaa kaikkialla kerralla. Se alkaa siellä, missä ihmiset saavat takaisin kykynsä huolehtia itsestään ja toisistaan. Viljele ruokaa. Opi hyödyllisiä taitoja. Jaa työkaluja. Tee työtä luottamiesi ihmisten kanssa. Tue paikallisia tuottajia ja osuuskuntia. Aloita jostakin hyödyllisestä, joka voi säilyä ja levitä.

Puutarha on sekä kirjaimellinen että rakenteellinen. Puutarha muuttaa maan, tiedon, työn ja yhteistyön joksikin, jota ihmiset voivat käyttää suoraan. Yhteinen työpaja tarjoaa paikan valmistaa ja korjata tarvittavia asioita. Tuottajatorit tuovat viljelijät ja ostajat suoraan vaihdantaan. Jokainen lyhentää matkaa tarpeen ja sen täyttämään kykenevien ihmisten välillä.

Kyse ei ole mistään tietystä talousmallista.

Omavaraisuus vahvistuu yhteistyön, ei eristäytymisen avulla. Yksi ihminen ei voi tehdä kaikkea eikä hänen tarvitsekaan. Ihmiset kehittävät erilaisia taitoja, jakavat työtä, vaihtavat tuotoksiaan ja auttavat siellä, missä heidän kykynsä ovat vahvimmillaan. Kun puutarhat liittyvät keittiöihin, työpajoihin, osuuskuntiin, paikallisiin tuottajiin ja naapuruston palveluihin, irralliset hankkeet alkavat muodostaa laajempaa käytännön riippumattomuuden verkostoa. Mitä enemmän tietoa, työkaluja ja tuotantokykyä ihmisillä itsellään on, sitä enemmän he voivat valita suhteista, joista heidän elämänsä riippuu.

Rakenna paikallisesti. Tutustu naapureihisi. Ystävysty tekemällä yhdessä hyödyllisiä asioita. Ihmiset näkevät, mitä puuttuu, mikä lakkaa toistuvasti toimimasta ja mitä muut todella tarvitsevat. Ongelmia on helpompi käsitellä, kun niitä kokevat voivat puhua suoraan auttamaan kykeneville.

Nämä suhteet voivat kasvaa ulospäin kasvamatta ylöspäin. Eri ryhmät voivat erikoistua ja säilyttää itsenäisyytensä, luoda suoria yhteyksiä siellä, missä yhteistyö auttaa. Yhden organisaation ei tarvitse tarjota kaikkea eikä hallita kokonaisuutta. Tiheä, limittyvien yhteenliittymien joukko vahvistuu eroistaan: monia taitoja, suhteita, lähteitä ja väyliä epäonnistumisen ohi.

Olennaista ei ole, kutsuuko jokin itseään vaihtoehdoksi. Vaihtoehdoillakin on omat kannustinrakenteensa, joten niihin pätee sama kysymys: mihin ne käytännössä kannustavat? Käskyvallan uudelleenluova osuuskunta on muuttanut vain vähän. Koe on käytännöllinen: voivatko ihmiset muuttaa työn tekemisen tapaa, kieltäytyä sen ehdoista tai lähteä menettämättä ainoaa tapaa täyttää perustarpeensa?

Yhdestä vesilähteestä riippuva puutarha tai yhden ihmisen tiedosta riippuva työpaja on siinä kohdassa haavoittuva. Opetettavat taidot, toistettavat menetelmät, yhteiset työkalut ja tarvikkeet useista lähteistä pitävät hyödyllisen työn käynnissä tekemättä kenestäkään korvaamatonta.

Nykyisestä maailmasta ei tarvitse erottautua täysin. Aloita siitä, minkä voi tuoda lähemmäs suoria suhteita: yksi ruoan lähde, taito, työkalu, palvelu, osuuskuntahanke tai vahvempi ystävyys. Jokainen siirto on pieni, mutta jättää jälkeensä jotakin, jonka päälle seuraava voidaan rakentaa. Ajan myötä yksittäisistä hankkeista tulee verkostoja, verkostoista kestäviä ja riippuvuus alkaa hajaantua.

Puutarha ei tarvitse lupaa kasvaa metsäksi. Se kasvaa siellä, missä on tilaa, haarautuu olosuhteiden salliessa, liittyy jo elävään ja tuottaa siemeniä uuteen kasvuun. Rakenna vapaa maailma samalla tavalla: paikallisesti, suoraan, rauhanomaisesti ja ruohonjuuritasolta ulospäin.

Mahdollisuuden ikkuna

Vapaa maailma rakennetaan ennen vallankumouksellista hetkeä, ei sen jälkeen.

Keskitettyjä instituutioita hallinneiden ihmisten poistaminen ei jaa niiden hallitsemia kykyjä muille. Ruokaa on edelleen kuljetettava. Ihmiset tarvitsevat edelleen puhdasta vettä, lääkkeitä, suojaa, viestintää, kuljetusta, turvaa ja keinoja ratkaista ristiriitoja. Jos nämä kyvyt pysyvät keskittyneinä, se, joka palauttaa ne nopeimmin, perii valtavasti valtaa.

Ratkaiseva työ tapahtuu siis ennen näennäistä käännekohtaa.

Vapaa yhteiskunta kehittyy vähitellen suhteista, taidoista, instituutioista ja infrastruktuurista, jotka toimivat jo keskitetyn käskyvallan ulkopuolella. Keskinäisen avun verkostot, paikalliset ruokajärjestelmät, osuuskunnat, itsenäinen viestintä, hajautettu energia, korjauskyky, avoin tieto, hoivaverkostot, ristiriitojen ratkaisu ja hajautettu itsepuolustus siirtävät käytännön toimintakykyä pois keskitetyistä instituutioista siitä riippuvaisten ihmisten käsiin.

Tämä on ennakoivan rakentamisen strateginen merkitys: uuden rakentaminen vanhan kuoren sisälle. Näkyvä murros voi tulla äkkiä. Kyky selvitä siitä kehittyy hitaasti.

Siirtymä ei vaadi yhtä selvää katkoa. Vanhat instituutiot voivat pysyä hallitsevina, kun uudet suhteet kehittyvät niiden rinnalla. Osa toiminnoista voidaan hajauttaa nopeasti, kun taas toiset pysyvät keskitettyinä paljon pidempään. Ihmiset voivat hyödyntää myös olemassa olevien rakenteiden avautuvia mahdollisuuksia, jos se lisää heidän käytännön itsemääräämistään tai kykyään järjestäytyä niiden ulkopuolella. Näitä avauksia voidaan käyttää tekemättä vanhasta rakenteesta muutoksen välinettä. Syntyvä maailma on aluksi osittainen, kompromissien muovaama ja kietoutunut maailmaan, jonka se korvaa.

Jos vaihtoehto on riippuvainen samoista keskitetyistä instituutioista, jotka sen on tarkoitus korvata, se voidaan sulauttaa niihin muuttamatta valtatasapainoa.

Vaihtoehto voi tarjota jotakin ihmisille tarpeellista ja silti riippua vanhan rakenteen hallitsemasta maasta, tarvikkeista, infrastruktuurista tai muista resursseista. Näin vanha rakenne voi päästä eroon osasta taakkaansa ja säilyttää suuren osan riippuvuuden sille antamasta yliotteesta. Toiminnon haltuunotto ei ole sama asia kuin riippuvuuden korvaaminen: tasapaino muuttuu vasta, kun ihmiset kykenevät paremmin jatkamaan ilman, että vanha rakenne hallitsee heidän tarvitsemiaan asioita.

Vaihtoehdot voivat joutua tukahduttamisen kohteiksi, kun ne pystyvät korvaamaan keskitettyjä toimintoja. Vaihtoehtojen vähentäessä riippuvuutta keskitetyistä instituutioista näille instituutioille voi samalla syntyä voimakkaampia kannustimia niiden rajoittamiseen. Jos sortotoimet voivat yhä katkaista kaikki toimituslähteet, hajautus yksin ei suojaa. Riippumattomien verkostojen yhteinen tieto ja tuki sallivat työn jatkua, vaikka toimipaikka tai organisaatio menetetään, eikä jäljelle jää yhtä ainoaa rakennetta, jonka poistaminen hävittäisi vaihtoehdon.

Ennakoiva rakentaminen luo turvaverkon, joka estää instituutioiden romahdusta muuttumasta yhteiskunnan romahdukseksi.

Tarkoitus ei ole luoda yhteiskunnan ulkopuolelle yhtä puhdasta saareketta. Tarkoitus on moninkertaistaa tilat, joissa ihmiset voivat ratkaista ongelmia toisenlaisten suhteiden kautta, yhdistää tilat sivusuunnassa ja siirtää vähitellen yhä enemmän arkea niihin. Jokainen vapaaehtoisella vaihtoehdolla korvattu riippuvuus heikentää vanhan järjestelmän yliotetta. ༆ Jokainen keskinäisen tuen suhde lisää ihmisten kykyä kieltäytyä.

Siirtymän rakentaminen voi olla asteittaista ja seuraukset nopeita.

Mahdollisuuden ikkuna avautuu, kun keskitetyt instituutiot menettävät niin paljon toimintakykyä tai oikeutusta, että kerran pysyvinä pidetyistä järjestelyistä tulee neuvoteltavia. Tämä ei edellytä koko sivilisaation romahdusta. Toimitusketju katkeaa. Valtiovalta menettää oikeutuksensa. Yritys hylkää kaupungin. Sähköverkko pettää. Valuutta muuttuu epäluotettavaksi. Lakko pysäyttää tavalliset palvelut. Monopoli ei enää pysty tarjoamaan sitä, mistä ihmiset riippuvat. Keskitetyt järjestelmät pettävät epätasaisesti paikan, toimialan ja toiminnon mukaan.

Jokainen epäonnistuminen luo aukon, jossa vaihtoehdot voivat ottaa hoitaakseen osan siitä, mitä vanha rakenne ei enää tarjoa.

Näitä avauksia voi tulla toistuvasti. Rinnakkaiset instituutiot kehittyvät suhteellisen vakauden aikana. Keskitetty järjestelmä heikkenee. Olemassa olevat vaihtoehdot ottavat hoitaakseen joitakin sen toimintoja. Ne vakiintuvat, oppivat, liittyvät yhteen ja kohtaavat seuraavan kriisin aiempaa kykenevämpinä. Vanha hierarkia voi selviytyä, mutta jokainen kierros voi tehdä ihmisistä vähemmän riippuvaisia siitä.

Tämä ei ole strategia, jossa odotetaan romahdusta. Se on valmistautumista olosuhteisiin, joita kukaan ei voi ennustaa luotettavasti.

Kun keskitetyt instituutiot heikkenevät, vapaus ei synny automaattisesti. Kriisi tuottaa pelkoa, niukkuutta, epävarmuutta ja tarvetta luotettavalle järjestykselle. Olosuhteet voivat vahvistaa keskinäistä apua, mutta myös fasismia, militarismia, järjestäytynyttä rikollisuutta, uskonnollista autoritaarisuutta tai uutta vakautta lupaavaa valtiovaltaa.

Valtatyhjiö tarkoittaa tarvetta toiminnoille, joita ei enää tarjota luotettavasti. Sen täyttyminen riippuu siitä, kuka pystyy vastaamaan tarpeisiin.

Se, joka pystyy tarjoamaan ruokaa, lääkkeitä, viestintää, kuljetusta, turvaa ja toimivaa infrastruktuuria, saa valtavasti vaikutusvaltaa. Jos vain autoritaarisilla organisaatioilla on nämä kyvyt, pelästyneet ihmiset voivat hyväksyä käskyvallan, koska hierarkia näyttää ainoalta yhä toimivalta rakenteelta.

Siksi ennakoiva rakentaminen on myös valmistautumista autoritaarisen vallanperimyksen torjumiseen. Ennen kriisiä kehitetyt rinnakkaiset instituutiot tarjoavat ihmisille toisen paikan, johon kääntyä. Hajautetut taidot, olemassa olevat suhteet, toimivat verkostot ja kokemus yhteistyöstä ilman käskyjä pienentävät tyhjiötä, jonka keskitetyn järjestelmän romahdus muuten loisi.

Ilman vaihtoehtoja romahdus ei poista riippuvuutta. Se voimistaa sitä.

Vaihtoehtojen on myös toimittava. Jos osallistuminen vaatii ylimääräistä aikaa, rahaa tai turvaa, se on vaikeinta ihmisille, jotka ovat jo kovimmassa paineessa. Useimmat eivät omaksu kokonaista filosofiaa ennen osallistumistaan. He voivat liittyä, koska ruoka on kohtuuhintaista, lastenhoito luotettavaa, naapurusto turvallisempi, korjauspaja säästää rahaa tai mukana olevat kohtelevat heitä kunnioittavasti. Vapaa yhteenliittyminen, keskinäinen apu ja spontaani järjestys ovat vahvempia perusteluja, kun ihmiset voivat kokea ne itse.

Mittari on käytännöllinen: täyttääkö vaihtoehto todellisen tarpeen, lisääkö se samalla itsemääräämistä ja hajauttaako toimintakykyä?

Paineen alla toimimaton hanke ei kanna ihmisiä kriisin läpi. Hallinnan keskittämisen avulla toimivasta hankkeesta voi vain tulla seuraava hierarkia. Vaihtoehto toimii vain, jos sen menetelmät säilyttävät itsemääräämisen ja vapaan yhteenliittymisen.

Testaa korvaavuutta ennen kuin luotat siihen: jatkuuko palvelu, kun rahoitus päättyy, toimittaja ei pysty toimittamaan tai avainhenkilöt lähtevät? Tavalliset katkokset ja todelliset siirrot paljastavat, mikä riippuu edelleen keskitetyistä instituutioista. Äkillinen romahdus voi tulla ennen kuin tämä työ on riittävän pitkällä. Silloin tarvikkeiden, ylläpidon ja hoivan säilyttäminen menee itsenäisyysjulistuksen edelle; tilapäinen riippuvuus ei luo pysyvää oikeutta käskeä.

Prosessit etenevät yhtä aikaa: rakenna kykyjä, jotka täyttävät tarpeita nyt, ja vähennä niiden avulla riippuvuutta alistamisesta. Ilman rakentamista vastarinta voi jättää tyhjiön. Ilman vastarintaa vaihtoehdot voidaan sulkea nykyisen järjestelmän sisään.

Tavoite on tehdä keskitetyistä instituutioista vähitellen vähemmän tarpeellisia.

Toiminnot voivat siirtyä yksi kerrallaan. Tieto voi vapautua keskitetystä hallinnasta. Tilapäisestä keskinäisestä avusta voi tulla pysyvää sosiaalista infrastruktuuria. Epävirallisista toimitusreiteistä voi tulla kestäviä verkostoja. Yhteisöt voivat säilyttää hätätilanteissa toimineita järjestelyjä. Jopa epäonnistuneet hankkeet voivat jättää jälkeensä taitoja, suhteita, työkaluja ja tietoa, jotka vahvistavat seuraavaa yritystä.

Se, mitä ihmiset ovat tähän mennessä rakentaneet, ei määritä rajaa sille, mitä he voivat rakentaa. Ihmisten kekseliäisyyden vapauttaminen synnyttää innovaatioita ja tuo aiemmin mahdottomalta tuntuneen ulottuville.

Onnistuminen ei ehkä näytä valtiovallan kaatumiselta tai lipun nostamiselta sen rakennusten ylle. Se voi ilmetä keskitettyjen instituutioiden merkityksen pitkäaikaisena hiipumisena, kun niiden hyödylliset toiminnot siirtyvät muualle.

Ratkaiseva voitto ei ole koneiston valtaaminen.

Se on koneiston tekeminen tarpeettomaksi.

Seuraavan suuren avauksen ajankohta on epävarma. Järjestelmät voivat selvitä epävakaudesta, sulauttaa vastustuksen, vaihtaa johtoa, siirtää kustannuksia, uudistua tai tukahduttaa. Romahduksen ennustamisesta riippuva strategia on hauras.

Ennakoiva rakentaminen ei vaadi ennustamista. Jos nykyinen järjestelmä säilyy, itsenäiset suhteet ja kyvyt parantavat elämää nyt. Jos se rapistuu vähitellen, vaihtoehdot voivat ottaa hoitaakseen sen hylkäämät toiminnot. Jos kriisit toistuvat, jokainen avaus voi vahvistaa rinnakkaista yhteiskuntaa. Jos suurempi murros tapahtuu, valmiit verkostot tarvikkeineen, taitoineen ja toimivine suhteineen antavat ihmisille vaihtoehtoja, jotka voivat estää syntyvää tyhjiötä täyttymästä uudella keskitetyllä auktoriteetilla.

Mahdollisuuden ikkunaa ei siis odoteta.

Sitä kohti rakennetaan.

Vapaa maailma kasvaa, vaikka hierarkia näyttää vielä pysyvältä. Jokainen puutarha, ystävyys, osuuskunta, taito, verkosto, keskinäisen avun teko ja itsenäinen käytännön toimintakyvyn lähde luo uuden paikan, josta ihmiset voivat toimia odottamatta lupaa. Näiden vaihtoehtojen yhdistyessä riippuvuus hajaantuu ja valtatasapaino alkaa muodostua.

Kun seuraava ikkuna avautuu, vapauden ei tarvitse alkaa tyhjästä.

Vapaa maailma odottaa.

Vox Libera

Perustava lähtökohta

”Mikään ei ole vaarallisempaa kuin dogmaattinen maailmankuva – mikään ei rajoita enemmän, sokaise enemmän uudistuksilta tai tuhoa enemmän avoimuutta uudelle.” — Stephen Jay Gould

”On tärkeää poistaa tiedostamaton dogmaattisuus, joka saa ihmiset ajattelemaan, että heidän tapansa tarkastella todellisuutta on ainoa järkevä tapa nähdä maailma. Tavoitteeni on yrittää saada ihmiset yleisen agnostismin tilaan – ei vain Jumalaa koskevan agnostismin vaan kaikkea koskevan. Jos asiat pystyy näkemään vain oman uskomusjärjestelmänsä kautta, on tuomittu tulemaan käytännössä kuuroksi, mykäksi ja sokeaksi. Ihmiset voi nähdä vasta, kun pystyy näkemään maailman heidän tavallaan. Tätä on sissiontologia: yhden mallin näkemyksen purkamista ja monen mallin näkökulman antamista ihmisille.” — Robert Anton Wilson, Jeffrey Elliotin haastattelu ”Searching for Cosmic Intelligence” (1980)

”Jotkin sanat ja ajatukset voidaan tunnistaa ’vastakäsitteiksi’. Sellaiset sanat tosiasiassa hämärtävät ymmärrystämme sen sijaan, että helpottaisivat sitä, ja vaikeuttavat muiden pätevien käsitteiden hahmottamista. Yksi tärkeä vastakäsitteiden laji on niin sanottu ’pakettiratkaisu’: mikä tahansa sana, jonka merkitys kätkee sisäänsä oletuksen, että tietyt asiat kuuluvat yhteen, vaikka ne eivät todellisuudessa kuulu.” — Roderick T. Long

”Toisin sanoen yhtä ainoaa kaavaa ei ole. Ainoa pysyvä ilmiö on itse muutos ja siitä seuraava tietoisuus erilaisista yhteiskunnallisista mahdollisuuksista.” — David Graeber ja David Wengrow, The Dawn of Everything

Kannustinrakenne

”Ihminen mukautuu kaikkien elävien olentojen tavoin olosuhteisiin, joissa elää, tottuu niihin ja siirtää hankkimansa tavat perintönä eteenpäin. Niinpä orjuuteen syntynyt ja siinä elänyt ihminen, monien orjasukupolvien jälkeläinen, uskoi alkaessaan ajatella, että orjuus oli elämän välttämätön ehto; vapaus näytti hänestä mahdottomalta.” — Errico Malatesta

”On vaikea saada ihmistä ymmärtämään jotakin, jos hänen palkkansa riippuu siitä, ettei hän ymmärrä sitä!” — Upton Sinclair, I, Candidate for Governor: And How I Got Licked (1935)

”Tähän asti olemme tarkastelleet kannustimia julkisen valinnan teorian näkökulmasta. Se olettaa, että politiikan piirissä toimivat ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia kuin sen ulkopuolella toimivat. Oletus voi kuitenkin olla lopulta liian optimistinen politiikan suhteen. Politiikan institutionaaliset suodattimet nimittäin valikoivat lopulta niitä, joita valta-asemat houkuttelevat. Kunnolliset, inhimilliset ihmiset eivät halua työskennellä orjaplantaasin työnjohtajina. Samasta syystä ne, jotka tekevät uransa vanginvartijoina, poliiseina, syyttäjinä, rajavartijoina, kenraaleina ja presidentteinä, ovat yleensä ihmisiä, joille harkinnanvaraisen vallan ja väkivaltaisen auktoriteetin käyttö muita kohtaan sopii. Vaikka periaatteellisia ihmisiä olisi näissä asemissa jonkin aikaa, kunnianhimoiset, moraalistaan tinkimään valmiit ihmiset todennäköisesti syrjäyttävät heidät nopeasti saadakseen ja säilyttääkseen valta-aseman. Valtajärjestelmät luovat siis institutionaalisia suodattimia ja valikoitumisvaikutuksia, joilla on yksi yksinkertainen ja tuhoisa seuraus: pahimmat pääsevät huipulle.” — Nathan Goodman, Abolition: An Economist’s Perspective ๖

”Työntekijöitä rasittavat nykyään lukuisat säännökset, verot, immateriaalioikeuslait ja yritystuet, jotka kokonaisuutena vaikeuttavat mahdollisten vaihtoehtoisten työnantajien markkinoille tuloa ja itsensä työllistämistä.” — Sheldon Richman

”Todellisuudessa kapitalistisen järjestelmän määrittelee valtion hyväksymien monopolien rakenteellinen läsnäolo.” — Eric Fleischmann

”Lisäksi valtiovallan monopoli vaihdannan välineeseen on valtaa käyttää velkaa maksukyvyn sijasta luoton välineenä vaihdannan helpottamiseen, ja tämä monopoli antaa sille vallan estää vaihdanta, kunnes etuoikeutettujen vaatimukset on ensin täytetty.” — Dyer D. Lum

”Nykyään kukaan ei näe tai halua nähdä, että meidän aikanamme ihmisten enemmistön orjuuttaminen perustuu rahassa kerättäviin, maahan ja muuhun kohdistuviin veroihin, jotka valtiovalta perii alamaisiltaan.” — Leo Tolstoi, What Shall We Do?, luku XX

”Jatkuvan inflaation avulla valtiovallat voivat salaa ja huomaamatta takavarikoida merkittävän osan kansalaistensa varallisuudesta. Näin ne eivät vain takavarikoi, vaan tekevät sen mielivaltaisesti: prosessi köyhdyttää monia ja rikastuttaa tosiasiassa joitakuita.” — John Maynard Keynes, The Economic Consequences of the Peace

”Kapitalismi on kaikkialla samanlaista. Selviytyäkseen ja menestyäkseen se tarvitsee pysyvän osittaisen niukkuuden tilan: se tarvitsee sitä pitääkseen hinnat korkeina ja luodakseen nälkäisiä joukkoja, jotka tekevät työtä millä ehdoilla tahansa.” — Errico Malatesta

”Jotenkin Einsteinin aivojen paino ja poimut kiinnostavat minua vähemmän kuin se lähes varma tosiasia, että yhtä lahjakkaita ihmisiä on elänyt ja kuollut puuvillapelloilla ja hikipajoissa.” — Stephen Jay Gould

”Nykyisin rikollisiksi kutsutut eivät nimittäin ole rikollisia lainkaan. Nykyajan rikosten äiti on nälkä, ei synti.” — Oscar Wilde, The Soul of Man under Socialism

”Orjuus, protektionismi ja monopoli löytävät puolustajia paitsi niistä, jotka niistä hyötyvät, myös niistä, jotka niistä kärsivät.” — Frédéric Bastiat

”Luokalla, jolla on valta ryöstää suuressa mittakaavassa, on myös valta hallita valtiovaltaa ja tehdä ryöstöstään laillista.” — Eugene Debs

”Kun ryöstelystä tulee erään yhteiskuntaryhmän elämäntapa, se luo ajan mittaan itselleen oikeusjärjestelmän, joka sallii ryöstelyn, ja moraalikoodin, joka ylistää sitä.” — Frédéric Bastiat

”Laillista ryöstelyä voidaan harjoittaa loputtoman monin tavoin. Niinpä meillä on loputtomasti suunnitelmia sen järjestämiseen: tullit, protektionismi, etuudet, tuet, kannustimet, progressiivinen verotus, julkiset koulut, taatut työpaikat, taatut voitot, vähimmäispalkat, oikeus avustukseen, oikeus työvälineisiin, ilmainen luotto ja niin edelleen, ja niin edelleen.” — Frédéric Bastiat, The Law

Hierarkia

”Useimmat auktoriteetit alkavat gangsterin raakavoimasta ja kehittyvät hiljaiseen myöntymiseen perustuvaksi ’oikeutetuksi’ auktoriteetiksi. Tämä on varmasti kansallisvaltion historia. Fried huomauttaa, että oikeutus on keino yhdistää ideologia valtaan. Oikeutuksen tehtävä on ’selittää ja perustella sitä, että osa yhteisöstä käyttää keskitettyä yhteiskunnallista valtaa, sekä tukea samalla tavoin tiettyjä yhteiskuntajärjestyksiä, toisin sanoen tiettyjä tapoja jakaa ja ohjata yhteiskunnallisen vallan virtaa’.” — Harold Barclay, People without Government ๖

”Auktoriteetin tai valtiovallan poistaminen ei tarkoita yhteiskunnassa vaikuttavien yksilöllisten tai yhteisten voimien eikä ihmisten toisiinsa kohdistaman vaikutuksen tuhoamista. Se olisi ihmiskunnan muuttamista liikkumattomien, erillisten atomien joukoksi – mahdottomuus, joka toteutuessaan tuhoaisi jokaisen yhteiskunnan ja olisi kuolinisku ihmiskunnalle. Auktoriteetin poistaminen tarkoittaa voiman ja vaikutusvallan monopolin poistamista. Se tarkoittaa olotilan lopettamista, jossa yhteiskunnallinen voima eli yhteiskunnan kaikkien yhteinen voima tehdään pienen ihmisjoukon ajatusten, tahdon ja etujen välineeksi. He tukahduttavat tämän yhteisen voiman avulla kaikkien muiden vapauden omien ajatustensa eduksi. Toisin sanoen on tuhottava järjestäytymisen tapa, jossa tulevaisuutta riistetään vallankumouksesta toiseen sen hetken voittajien hyödyksi.” — Errico Malatesta

”Siellä missä on auktoriteettia, ei ole vapautta.” — Pjotr Kropotkin

”Kun Warren ja Proudhon etsiessään oikeudenmukaisuutta työlle kohtasivat luokkien monopolien esteen, he näkivät niiden perustuvan Auktoriteettiin. He päättelivät, ettei pidä vahvistaa tätä Auktoriteettia ja siten tehdä monopolista yleistä, vaan kitkeä Auktoriteetti kokonaan ja antaa vastakkaisen periaatteen, Vapauden, toimia esteettä.” — Benjamin R. Tucker

”Hierarkkiset organisaatiot on suunniteltu yhdenmukaistamaan ihmisten käyttäytymistä ennen kaikkea hierarkkisen hallintarakenteen vaikutuksella. Ihanteellisessa hierarkiassa kaiken kahden ’työntekijän’ välisen vaikutuksen ja viestinnän on kuljettava yhteisen esimiehen kautta. Yhteisen toiminnan monimutkaistuessa itsenäisten vaikutusten määrä kasvaa, eikä esimies enää kykene käsittelemään ja välittämään niitä kaikkia. Esimiesten määrän lisääminen ja haarautumisasteen (yhden esimiehen alaisten määrän) pienentäminen auttaa. Strategia kuitenkin epäonnistuu, kun yhteisen toiminnan monimutkaisuus ylittää yhden ihmisen kyvyt. Verkostoilla, joissa suora sivusuuntainen vuorovaikutus on laajempaa, ei ole tätä rajoitusta. Kun yhteisen toiminnan monimutkaisuus ylittää yhden ihmisen kyvyt, hierarkkinen hallinta menettää tehonsa. Hierarkkisesti hallittujen järjestelmien on väistyttävä verkostojärjestelmien tieltä. Kun yhteinen monimutkaisuus saavuttaa yksilön monimutkaisuuden tason, sen kasvu kohtaa hierarkkisten rakenteiden rajat. Hierarkkiset rakenteet eivät kykene tarjoamaan korkeampaa monimutkaisuutta, vaan niiden on annettava tilaa sivusuuntaisen vuorovaikutuksen hallitsemille rakenteille. Hallintatehtävän korvaavaa sivusuuntaista vuorovaikutusta on ollut hierarkkisissakin rakenteissa, mutta siitä tulee välttämätöntä, kun hierarkkinen hallinta pettää yhteisen toiminnan suuren monimutkaisuuden vuoksi.” — Complexity Rising: From Human Beings to Human Civilization, a Complexity Profile

”Auktoriteettiin ja alistumiseen perustuvalla sivilisaatiolla ei ole keinoja korjata itseään. Toimiva viestintä kulkee vain yhteen suuntaan: herraryhmältä alistettujen ryhmälle. Jokainen kyberneetikko tietää, ettei tällaisessa yksisuuntaisessa viestintäkanavassa ole palautetta eikä se voi toimia älykkäästi.” — Robert Anton Wilson, ”Thirteen Choruses for the Divine Marquis”, Kevin Carsonin lainaamana teoksessa The Desktop Regulatory State

”Yksittäinen tottelemisen teko on paitsi autoritaarisen yhteiskunnan voiman myös sen heikkouden kulmakivi.” — Robert Shea ja Robert Anton Wilson, The Illuminatus! Trilogy

”Sortaja ei olisi niin vahva, ellei hänellä olisi apureita sorrettujen joukossa.” — Simone de Beauvoir

”[...] päävihollinen, strateginen vastustaja, on fasismi [...] Eikä vain historiallinen fasismi, Hitlerin ja Mussolinin fasismi – joka pystyi niin tehokkaasti mobilisoimaan ja käyttämään joukkojen halua – vaan myös meissä kaikissa, päässämme ja arkisessa käyttäytymisessämme oleva fasismi, joka saa meidät rakastamaan valtaa ja haluamaan juuri sitä, mikä alistaa ja riistää meitä.” — Michel Foucault, esipuhe teokseen Anti-Oedipus

”Jos ihmiset käyttävät vapauttaan luopuakseen vapaudestaan, ovatko he sen jälkeen yhtään vähemmän orjia? Jos kansa valitsee kansanäänestyksellä miehen itsevaltiaakseen, pysyykö se vapaana, koska itsevaltius on sen omaa tekoa? Onko hänen antamiaan pakkokäskyjä pidettävä oikeutettuina siksi, että ne ovat viime kädessä kansan omien äänten tulosta? Yhtä hyvin voisi väittää, että itäafrikkalainen, joka katkaisee keihään toisen edessä tullakseen tämän orjaksi, säilyttää vapautensa, koska hän valitsi herransa vapaasti.” — Herbert Spencer, The Man Versus the State

”Ihminen ei ole yhtään vähemmän orja siksi, että hän saa valita uuden herran muutaman vuoden välein.” — Lysander Spooner, No Treason No. VI: The Constitution of No Authority

”Vapaa herrojen valitseminen ei poista herroja eikä orjia. Vapaa valinta monenlaisten tavaroiden ja palvelujen välillä ei merkitse vapautta, jos ne ylläpitävät raadannan ja pelon täyttämän elämän sosiaalista hallintaa – toisin sanoen vieraantumista. Eikä yksilön ylhäältä asetettujen tarpeiden spontaani uusintaminen osoita itsemääräämistä; se todistaa vain hallinnan tehokkuuden.” — Herbert Marcuse, One-Dimensional Man

”Se, joka yrittää hallita toista, on hallitsija, hyökkääjä ja tunkeutuja. Tällaisen tunkeutumisen luonne ei muutu sen mukaan, tekeekö sen yksi ihminen toiselle tavallisen rikollisen tapaan, yksi ihminen kaikille muille ehdottoman monarkin tapaan vai kaikki muut yhdelle ihmiselle nykyisen demokratian tapaan.” — Benjamin R. Tucker, 1890

”Kukaan ei koskaan kaappaa valtaa luopuakseen siitä. Valta ei ole väline vaan päämäärä. Diktatuuria ei perusteta vallankumouksen turvaamiseksi; vallankumous tehdään diktatuurin perustamiseksi.” — O’Brien George Orwellin teoksessa Nineteen Eighty-Four

Valtiovalta

”Valitettavasti ei läheskään riittävästi ymmärretä, että aivan kuten valtiolla ei ole omia rahoja, sillä ei ole myöskään omaa valtaa. Kaikki sen valta on yhteiskunnan sille antamaa sekä sitä, minkä se aika ajoin takavarikoi milläkin verukkeella; muuta lähdettä valtion vallalle ei ole. Siksi jokainen valtiovallan lisäys, annettuna tai kaapattuna, jättää yhteiskunnalle yhtä paljon vähemmän valtaa. Valtion valta ei koskaan vahvistu eikä voikaan vahvistua ilman vastaavaa ja suunnilleen yhtä suurta yhteiskunnallisen vallan vähenemistä.” — Albert J. Nock ๖

”Valtion määrittävä piirre on auktoriteetti, oikeus hallita. Ihmisen ensisijainen velvollisuus on itsemäärääminen, kieltäytyminen hallittavana olemisesta.” — Robert Paul Wolff

”Tarkasteltaessa valtiovalta osoittautuu ei enemmäksi eikä vähemmäksi kuin joukoksi erehtyväisiä ihmisiä, joilla on poliittinen voima toimia kuin olisivat erehtymättömiä.” — Robert LeFevre

”Siinä on ero, ja hyvin tärkeä. Myönnämme ihmisluonnon puutteet mutta emme tee hallitsijoille poikkeusta. He tekevät, joskin joskus tiedostamattaan, ja koska emme tee samaa poikkeusta, he kutsuvat meitä unelmoijiksi, ’epäkäytännöllisiksi ihmisiksi’.” — Pjotr Kropotkin

”Jos ihmiskunnan luonnolliset taipumukset ovat niin huonoja, ettei ihmisten salliminen vapaiksi ole turvallista, kuinka näiden järjestäjien taipumukset ovat aina hyviä? Eivätkö lainsäätäjät ja heidän nimittämänsä virkamiehetkin kuulu ihmiskuntaan? Vai uskovatko he olevansa muuta ihmiskuntaa hienommasta savesta tehtyjä?” — Frédéric Bastiat, The Law

”Vaara ei ole siinä, että jokin tietty luokka olisi kyvytön hallitsemaan. Jokainen luokka on kyvytön hallitsemaan.” — Lord Acton, kirje Mary Gladstonelle (1881)

”Mutta mikä syy valtiovallan olemassaololle on? Miksi luopua omasta vapaudestaan ja aloitteellisuudestaan toisten ihmisten hyväksi? Miksi antaa heille valta olla herroja ja määrätä kaikkien voimista oman tahtonsa mukaan, jokaisen suostumuksella tai sitä vastaan? Ovatko hallitsijat niin poikkeuksellisen lahjakkaita, että he voivat edes näennäisen perustellusti edustaa joukkoja ja toimia kaikkien ihmisten etujen puolesta paremmin kuin ihmiset itse voisivat? Ovatko he niin erehtymättömiä ja lahjomattomia, että heidän tietonsa ja hyvyytensä varaan voisi edes näennäisen viisaasti uskoa kaikkien ja jokaisen kohtalon? Ja vaikka olisi olemassa äärettömän hyviä ja tietäviä ihmisiä, vaikka olettaisimme jotakin, mitä ei ole historiassa koskaan tapahtunut eikä meidän mielestämme koskaan voi tapahtua – että valtiovalta päätyisi kyvykkäimmille ja parhaimmille – lisäisikö valtiovallan omistaminen jotakin heidän hyvää tekevään vaikutukseensa? Eikö se pikemminkin lamaannuttaisi tai tuhoaisi sitä? Hallitsijoiden on nimittäin pakko käsitellä asioita, joita he eivät ymmärrä, ja ennen kaikkea tuhlata suurin osa energiastaan vallassa pysymiseen, ystäviensä miellyttämiseen, tyytymättömien kurissa pitämiseen ja kapinallisten nujertamiseen.” — Errico Malatesta

”Mikä osa auktoriteetilla tai valtiovallalla on ollut ihmisen pyrkimyksissä parempaan, keksinnöissä ja löydöissä? Ei mitään, tai ainakaan ei mitään hyödyllistä. Yksilö on aina saanut aikaan kaikki tämän alan ihmeet, tavallisesti auktoriteetin – inhimillisen ja jumalallisen – kielloista, vainosta ja sekaantumisesta huolimatta.” — Emma Goldman, The Individual, Society and the State

”Valtiovalta on suuri kuvitelma, jonka avulla jokainen yrittää elää kaikkien muiden kustannuksella.” — Frédéric Bastiat, ”Government”

”Ne, jotka uskovat demokratian ja monarkian jyrkkään eroon, voivat tuskin käsittää, kuinka poliittinen instituutio voi käydä läpi niin monia muutoksia ja pysyä silti samana. Pikainenkin vilkaisu kuitenkin osoittaa, että Englannin monarkian koko kehityksen aikana – kaikkine laajenemisineen ja vallankumouksineen ja jopa sen hypätessä meren yli siirtokuntaan, josta tuli itsenäinen kansakunta ja sitten mahtava valtio – samat valtiolliset tehtävät ja asenteet ovat säilyneet olennaisesti muuttumattomina.” — Randolph Bourne, The State

”Valtio ei ole muuta kuin niiden vapauksien summa, jotka yhteiskunta kieltää yksilöltä.” — Mihail Bakunin

”Yksilö ei voi neuvotella valtion kanssa. Valtio ei tunnusta muuta valuuttaa kuin vallan, ja se lyö kolikot itse.” — Ursula K. Le Guin, The Dispossessed (1974)

”Kaikista tyrannioista uhrien omaksi parhaaksi harjoitettu tyrannia voi olla kaikkein ahdistavin. Rosvoruhtinaiden alla voi olla parempi elää kuin kaikkivoipien moraalisten hössöttäjien alla. Rosvoruhtinaan julmuus saattaa joskus nukkua, hänen ahneutensa tulla joskus tyydytetyksi; mutta ne, jotka piinaavat meitä omaksi parhaaksemme, piinaavat meitä loputtomiin, sillä he tekevät niin oman omatuntonsa hyväksynnällä.” — C. S. Lewis, The Humanitarian Theory of Punishment (1949)

”Laki suurenmoisessa yhdenvertaisuudessaan kieltää sekä rikkaita että köyhiä nukkumasta siltojen alla, kerjäämästä kaduilla ja varastamasta leipää.” — Anatole France

”Periaate, jonka mukaan enemmistöllä on oikeus hallita vähemmistöä, muuttaa käytännössä kaiken hallinnon pelkäksi kahden ihmisjoukon väliseksi kamppailuksi siitä, kumpi on herra ja kumpi orja; taisteluksi, joka verisyydestään huolimatta ei asioiden luonteen vuoksi voi koskaan lopullisesti päättyä niin kauan kuin ihminen kieltäytyy olemasta orja.” — Lysander Spooner, No Treason

”Kaikki hallitusmuodot epäonnistuvat. Despotismi on epäoikeudenmukaista kaikille, myös despootille, joka lienee luotu parempaan. Oligarkiat ovat epäoikeudenmukaisia monille ja rahvaanvallat harvoille. Demokratiaan kohdistettiin kerran suuria toiveita, mutta demokratia tarkoittaa vain kansan hakkaamista kansan toimesta kansan vuoksi. Se on käynyt ilmi. Oli jo aikakin, sillä kaikki auktoriteetti on todella alentavaa. Se alentaa niitä, jotka sitä käyttävät, ja niitä, joihin sitä käytetään.” — Oscar Wilde, The Soul of Man under Socialism

”… ajatelkoon kymmeniätuhansia, jotka on poltettu, hirtetty, keitetty ja muilla tavoin surmattu noituuden vuoksi; miljoonia kerettiläisyyden vuoksi; tuhansia jaloja uhreja, jotka ovat kärsineet maanpetoksesta; tulen, kidutuksen, mestauslavan, venytyspenkin ja vankityrmän uhreja kaikkien kuviteltavissa olevien rikosten vuoksi aikojen alusta asti …

Ajatelkoon maailman hallitsijoiden voiman ja raakuuden vuodattamia veriä valtamerittäin ja kyyneliä virtanaan; avuttomille, heikoille ja onnettomille kasattua julmuutta, kidutusta ja kärsimystä. Kysyköön sitten itseltään, uskooko rangaistuksen olevan hyvä asia. Vaikka väkivalta voisi koskaan estää rikoksen, hallitsijoiden raakuus, kärsimys, verenvuodatus ja rikokset kohoavat vuorenkorkuisina niiden heikkojen ja tuntemattomien uhrien väärintekojen yläpuolelle, joita he ovat muka kostaneet. Eikä julmuus hellitä.

On silkkaa hulluutta epäillä menneiden tuomioiden oikeudenmukaisuutta ja uskoa nykyisten tuomioiden vanhurskauteen. Yksikään langettava tuomio ei ole oikeudenmukainen eikä yksikään ratkaisu vanhurskas. Kaikki väkivalta ja voimankäyttö on julmaa, epäoikeudenmukaista ja barbaarista, eikä sitä voi perustella ihmisten tuomiolla.” — Clarence Darrow, Resist Not Evil

”Valtiovalta ei voi haluta yhteiskunnan hajoavan, sillä silloin se ja hallitseva luokka menettäisivät riiston lähteensä; se ei myöskään voi sallia yhteiskunnan ylläpitää itseään ilman virallista puuttumista, sillä silloin ihmiset huomaisivat pian, että valtiovalta palvelee vain heitä nälässä pitäviä omistajia ja kiirehtisivät eroon sekä valtiovallasta että omistajista.” — Errico Malatesta

”Miksi kansa näkee nälkää? Koska hallitsijat syövät rahat veroina. Siksi kansa näkee nälkää. Miksi kansa kapinoi? Koska hallitsijat sekaantuvat liikaa. Siksi kansa kapinoi. Miksi kansa välittää kuolemasta niin vähän? Koska hallitsijat vaativat elämältä liikaa. Siksi kansa suhtautuu kuolemaan kevyesti. Kun elättääkseen itsensä on vain vähän, tietää paremmin kuin arvostaa elämää liikaa.” — Laozi, Tao Te Ching, luku 75, engl. Gia-Fu Feng ja Jane English

”Siksi jokaisen vapautta haluavan tulisi ymmärtää nämä ratkaisevat asiat: 1. Jokainen, joka antaa rahaa niin sanotun ’valtiovallan’ käsiin, antaa sille miekan, jota käytetään häntä itseään vastaan yhä suurempien rahasummien kiristämiseen ja hänen pitämisekseen sen mielivaltaisen tahdon alaisena. 2. Ne, jotka ensin ottavat hänen rahansa ilman suostumusta, käyttävät niitä hänen lisäryöstöönsä ja orjuuttamiseensa, jos hän uskaltaa myöhemmin vastustaa heidän vaatimuksiaan.” — Lysander Spooner, No Treason

”Voimme epäröimättä päätellä, ettei vallankumouksen kaava voi olla Suora Lainsäädäntö, Suora Hallinto tai Yksinkertaistettu Hallinto, vaan Ei Hallintoa. Ei monarkiaa, aristokratiaa eikä edes demokratiaa, jos se merkitsee mitään hallintoa, vaikka se toimisi kansan nimissä ja kutsuisi itseään kansaksi. Ei auktoriteettia, ei valtiovaltaa, ei edes kansanvaltaista – se on Vallankumous. Suora lainsäädäntö, suora hallinto ja yksinkertaistettu hallinto ovat vanhoja valheita, joita yritetään turhaan nuorentaa. Kansan hallitseminen, suoraan tai epäsuorasti, yksinkertaisesti tai mutkikkaasti, on aina kansan huijaamista. Se on aina ihminen käskemässä ihmistä, kuvitelma, joka lopettaa vapauden; raakavoima, joka katkaisee kysymykset oikeudenmukaisuuden sijasta, joka yksin voisi vastata niihin; itsepintainen kunnianhimo, joka tekee omistautumisesta ja herkkäuskoisuudesta ponnahduslaudan …” — Pierre-Joseph Proudhon, The General Idea of the Revolution in the Nineteenth Century (1851)

”Vaikka valtiovallan puuttuminen todella tarkoittaisi anarkiaa kielteisessä, epäjärjestystä merkitsevässä mielessä – mistä ei suinkaan ole kyse – mikään anarkistinen epäjärjestyskään ei voisi olla pahempi kuin tila, johon valtiovalta on ihmiskunnan vienyt.” — Leo Tolstoi, Patriotism and Government

”Mitä on se, mitä kutsumme valtiovallaksi? Onko se muuta kuin järjestäytynyttä väkivaltaa? Laki käskee sinun totella, ja ellet tottele, se pakottaa sinut voimalla – kaikki valtiovallat, kaikki lait ja auktoriteetti perustuvat viime kädessä voimaan ja väkivaltaan, rangaistukseen tai sen pelkoon.” — Alexander Berkman

”Valtio kutsuu omaa väkivaltaansa laiksi mutta yksilön väkivaltaa rikokseksi.” — Max Stirner, The Unique and Its Own

”Ennen rikos oli yhtä yksinäinen kuin vastalauseen huuto; nyt se on yhtä yleinen kuin tiede. Eilen sitä syytettiin; tänään se määrää lain.” — Albert Camus, The Rebel

”Et kyseenalaista valtiovallan oikeutta tappaa, takavarikoida ja vangita. Jos yksityinen ihminen syyllistyisi siihen, mitä valtiovalta tekee jatkuvasti, pitäisit häntä murhaajana, varkaana ja roistona. Mutta niin kauan kuin tehty väkivalta on ’laillista’, hyväksyt sen ja alistut siihen. Et siis oikeastaan vastusta väkivaltaa vaan sitä, että ihmiset käyttävät väkivaltaa ’laittomasti’.” — Alexander Berkman

”Tappaminen on kiellettyä; siksi kaikkia murhaajia rangaistaan, elleivät he tapa suurin joukoin ja trumpettien soidessa.” — Voltaire

”OLLA HALLITTU tarkoittaa, että olennot, joilla ei ole siihen oikeutta, viisautta eikä hyvettä, valvovat, tarkastavat, vakoilevat, ohjaavat, alistavat laeille, numeroivat, sääntelevät, kirjaavat, indoktrinoivat, saarnaavat, kontrolloivat, tarkistavat, arvioivat, arvottavat, moittivat ja käskevät sinua. OLLA HALLITTU tarkoittaa, että jokainen tekosi ja liiketoimesi merkitään muistiin, rekisteröidään, lasketaan, verotetaan, leimataan, mitataan, numeroidaan, arvioidaan, luvitetaan, hyväksytään, nuhdellaan, estetään, kielletään, uudistetaan, korjataan ja rangaistaan. Se tarkoittaa, että yleishyödyllisyyden verukkeella ja yleisen edun nimissä sinulle määrätään maksuja, sinua porataan, nyljetään, riistetään, monopolisoidaan, kiristetään, puristetaan, huijataan ja ryöstetään; ja sitten pienimmästäkin vastarinnasta, ensimmäisestä valituksesta, sinut tukahdutetaan, sakotetaan, mustamaalataan, ahdistellaan, jahdataan, pahoinpidellään, nuijitaan, riisutaan aseista, sidotaan, kuristetaan, vangitaan, tuomitaan, julistetaan syylliseksi, ammutaan, karkotetaan, uhrataan, myydään ja petetään; ja kaiken kukkuraksi sinua pilkataan, nauretaan, ivataan, loukataan ja häpäistään. Sitä on hallinto; siinä sen oikeudenmukaisuus; siinä sen moraali.” — Pierre-Joseph Proudhon

”Valtiovalta on vaarallisin ihmisen tuntema instituutio. Kautta historian se on loukannut ihmisten oikeuksia enemmän kuin yksikään yksilö tai ihmisryhmä voisi: se on tappanut ihmisiä, orjuuttanut heitä, lähettänyt heidät pakkotyöhön ja keskitysleireille sekä säännöllisesti ryöstänyt heiltä heidän työnsä hedelmät. Toisin kuin yksittäisillä rikollisilla, valtiovallalla on valta pidättää ja tuomita; toisin kuin yksittäiset rikolliset, se voi ympäröidä ihmisen täysin ja hallita hänen elämänsä jokaista puolta, jolloin hänellä ei ole muuta pakotietä kuin lähteä maasta (ja totalitaarisissa maissa sekin on kiellettyä).” — John Hospers

Valtatasapaino

”Olen todella vapaa vasta, kun kaikki ihmiset, miehet ja naiset, ovat yhtä vapaita. Muiden ihmisten vapaus ei suinkaan kiellä tai rajoita omaani, vaan on päinvastoin sen välttämätön edellytys ja vahvistus.” — Mihail Bakunin ๖

”Vapauden puolustus ei ole argumentti järjestäytymistä vastaan – se on yksi ihmisen järjen voimakkaimmista välineistä – vaan kaikkea yksinoikeuteen, etuoikeuteen ja monopoliin perustuvaa järjestäytymistä sekä pakon käyttöä vastaan, jolla muita estetään tekemästä paremmin.” — Friedrich August von Hayek

”Hajauttaminen merkitsee itsemääräämistä – kykyä toimia vapaasti omasta aloitteesta. Itsemäärääminen voi koskea mitä mittakaavaa tahansa: yhtä ihmistä, naapurustoa, liikettä tai kokonaista aluetta. Vapaa ollaksesi tarvitset hallintaa lähimmästä ympäristöstäsi ja arkesi yksityiskohdista; mitä omavaraisempi olet, sitä turvatumpaa itsemääräämisesi on. Tämä ei edellytä kaikkien tarpeiden täyttämistä yksin, vaan se voi tarkoittaa myös keskinäisriippuvuutta, joka antaa sinulle vaikutusvaltaa niihin, joista olet riippuvainen. Yksikään instituutio ei saa monopolisoida resurssien tai sosiaalisten suhteiden saatavuutta. Itsemääräämistä edistävä yhteiskunta tarvitsee sitä, mitä insinööri kutsuisi redundanssiksi: laajan kirjon valintoja ja mahdollisuuksia elämän jokaisella alueella.” — CrimethInc., From Democracy to Freedom

”Kasvavan hallinto-organisaation vallan lisääntymistä seuraa muun yhteiskunnan kyvyn väheneminen vastustaa sen kasvua ja hallintaa.” — Herbert Spencer, The Man Versus the State

”Verkoston tiedonjakamisesta syntyvä synergia on – sanan molemmissa merkityksissä – verkoston ominaisuus. Tämä on mullistanut verkostojen ja hierarkioiden valtatasapainoa ja antanut yksilöille ja pienille ryhmille lähes käsittämättömästi enemmän voimaa suuria organisaatioita vastaan. Hierarkiassa kaiken jäsenten tai paikallisten solmujen välisen viestinnän on kuljettava muutaman keskeisen solmun kautta. Jäseneltä tai paikalliselta solmulta toiselle saa kulkea vain sellainen viesti, joka täyttää keskussolmuja hallitsevien levityskriteerit. Hierarkiassa vain muutamilla solmuilla on lähetysvalta; siksi sen rakennetta kuvataan ilmauksella ’yhdeltä monelle’. Hajautetussa verkostossa jokaisella solmulla on lähetysvalta, ja mitkä tahansa kaksi solmua voivat viestiä suoraan kulkematta keskussolmun kautta tai pyytämättä sen hallitsijalta hyväksyntää. Sen sijaan, että yksittäiset jäsenet vain valitsisivat keskussolmujen hallitsijat, ’[j]oku tekee ehdotuksen, ja kaikki halukkaat voivat osallistua. Kyseisen toiminnan laajuus riippuu siitä, miten laajasti ehdotus hyväksytään.’ Enemmistödemokratia on ’niukkuusjärjestelmä’, jossa päätösvalta on kilpailevaa: ’kollektiivin on tehtävä joko–tai-valinta yhden suodattimen ja toisen, yhden edustajan ja toisen välillä.’ Hajautetussa verkostossa päätösvalta ei sen sijaan ole kilpailevaa. Kunkin yksilön päätös vaikuttaa vain häneen itseensä eikä estä muita tekemästä samoin. ’Vaikka enemmistö ei vain vastustaisi ehdotusta vaan myös toimisi sitä vastaan, se ei voisi estää ehdotuksen toteuttamista.’” — Kevin Carson, The Desktop Regulatory State

”Näiden kahden välillä on käänteinen suhde: toisen vahvuus on toisen heikkous. Jos haluamme vahvistaa yhteiskuntaa, meidän on heikennettävä valtiota. Kaikenlaiset totalitaristit ymmärtävät tämän, ja siksi he pyrkivät aina tuhoamaan sosiaaliset instituutiot, joita eivät voi hallita.” — Colin Ward, The State and Society

”Tietyt keskeiset epäsymmetriat antavat valtion vastustajille valtavia etuja. Kyllä, valtioilla on tehokkaat valvontakyvyt, mutta niitä johdetaan keskitetysti ja hierarkkisesti, ja ne ovat vain suhteellisen pienen ja jotakuinkin tunnistettavan käyttäjäjoukon saatavilla. Ne yrittävät etsiä ja valvoa oljenkeltaisia neuloja seitsemän miljardin ihmisen heinäsuovasta. Maailman verkostoituneet vastarintaliikkeet ovat nuo neulat. Neulan on paljon helpompi nähdä ja tunnistaa talikkoa kantava mies kuin miehen nähdä ja tunnistaa neula. Neuloja on paljon enemmän kuin talikkomiehiä. Ja neuloilla on omat työkalunsa – halpoja, helppokäyttöisiä ja lähes kaikkien saatavilla (myös edellä mainittujen käyttäjien!), jotka voivat milloin ja mistä syystä tahansa päättää tulla neulaksi.” — Thomas Knapp, Kevin Carsonin lainaamana

”Ensimmäisenä askeleena tavoitteisiinsa hajauttamisen kannattajat edistävät tuotannon leviämistä. Siksi he tukevat tuottavaa kotia, jossa nykyaikaisilla pienimuotoisilla työkaluilla ja koneilla voidaan valmistaa kaikki tai hyvin suuri osa perheen perustarpeista.” — Mildred Loomis

”Tosiasia on, ettei maa enää kestä tätä hyökkäystä. Emme voi enää sallia sen jatkua, kun se saastuttaa ilman, veden ja ruokamme. [...] Maa antaa meille elämän, ei Yhdysvaltain valtiovalta. Maa antaa meille elämän, ei monikansallinen yritysvalta. Maa antaa meille elämän, me tarvitsemme maata. Meidän on saatava se, muuten elämämme loppuu. Siksi meidän on vastustettava heidän tekojaan.” — John Trudell, ”Take Back the Earth”, kiitospäivän puhe (1980)

”Jos ottaisit kiihkeimmän vallankumouksellisen ja antaisit hänelle ehdottoman vallan, hän olisi vuoden sisällä itse tsaaria pahempi.” — Mihail Bakunin

”Näin ’Valtio’ varmasti saa alkunsa maan päällä. Uskon, että olemme jo hylänneet kuvitelman, jonka mukaan valtio sai alkunsa jostakin ’sopimuksesta’. Ihminen, joka osaa käskeä, joka on luonnostaan ’herra’, jonka teot ja eleet ovat väkivaltaisia – mitä tekemistä sellaisella ihmisellä olisi sopimusten kanssa! Tällaisten olentojen kanssa ei voi neuvotella.” — Friedrich Nietzsche, The Genealogy of Morals

”[…] valtion rikollisuus ei ole mitään uutta eikä hämmästeltävää. Se alkoi, kun ensimmäinen saalistava ihmisjoukko liittyi yhteen ja muodosti valtion, ja jatkuu niin kauan kuin valtio on olemassa, sillä valtio on perustaltaan epäsosiaalinen instituutio, perustaltaan rikollinen. Ajatus, että valtio syntyi palvelemaan jotakin yhteiskunnallista tarkoitusta, on täysin historiaton. Se sai alkunsa valloituksesta ja takavarikoinnista – siis rikoksesta. Se syntyi pitämään yllä yhteiskunnan jakautumista omistavaan ja riistävään luokkaan sekä omaisuudettomaan riippuvaiseen luokkaan – siis rikolliseen tarkoitukseen.” — Albert Jay Nock, ”The Criminality of the State” (1939)

”Varhainen valtio ei itse asiassa, kuten tulemme näkemään, usein onnistunut pitämään väestöään; se oli epidemiologisesti, ekologisesti ja poliittisesti poikkeuksellisen hauras ja taipuvainen romahtamaan tai hajoamaan. Jos valtio kuitenkin usein hajosi, se ei johtunut siitä, ettei se olisi käyttänyt kaikkea saatavilla olevaa pakottamisvaltaansa. Todisteet laajasta pakkotyöstä – sotavangeista, velkaorjuudesta, temppeliorjuudesta, orjamarkkinoista, pakkosiirroista työsiirtokuntiin, vankityöstä ja yhteisöllisestä orjuudesta (esimerkiksi Spartan helooteista) – ovat musertavat.” — James C. Scott, Against the Grain: A Deep History of the Earliest States (2017)

”Sieluttoman poliittisen byrokratian alati kasvava valta, joka valvoo ja turvaa ihmisen elämää kehdosta hautaan, asettaa yhä suurempia esteitä ihmisten yhteistyölle. Järjestelmän, joka joka teollaan uhraa suurten ihmisjoukkojen ja kokonaisten kansojen hyvinvoinnin pienten vähemmistöjen itsekkään vallanhimon ja taloudellisten etujen vuoksi, täytyy hajottaa sosiaaliset siteet ja johtaa jatkuvaan kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Järjestelmä on vain ollut edelläkävijä suuressa aatteellisessa ja sosiaalisessa vastareaktiossa, joka ilmenee nykyisin modernina fasismina ja totalitaarisen valtion ajatuksena. Se ylittää menneiden vuosisatojen ehdottomien monarkioiden valtapakkomielteen ja pyrkii saattamaan jokaisen inhimillisen toiminnan alan valtion hallintaan. ’Kaikki valtiolle; kaikki valtion kautta; ei mitään ilman valtiota!’ tuli uuden poliittisen teologian johtomotiiviksi. Kuten kirkollisen teologian eri järjestelmissä Jumala on kaikki ja ihminen ei mitään, tässä uudessa poliittisessa opissa valtio on kaikki ja kansalainen ei mitään. Ja aivan kuten sanoja ’Jumalan tahto’ käytettiin oikeuttamaan etuoikeutettujen kastien tahto, nykyisin valtion tahdon taakse kätkeytyvät vain niiden itsekkäät edut, jotka katsovat olevansa kutsuttuja tulkitsemaan sitä oman mielensä mukaan ja pakottamaan sen kansalle.” — Rudolf Rocker

Spontaani järjestys

”Vapaus ei ole järjestyksen tytär vaan sen äiti.” — Pierre-Joseph Proudhon

”Jos haluat olla suuri johtaja, sinun on opittava seuraamaan Taoa. Lakkaa yrittämästä hallita. Päästä irti kiinteistä suunnitelmista ja käsitteistä, niin maailma hallitsee itseään. Mitä enemmän lakeja ja rajoituksia, sitä köyhemmiksi ihmiset tulevat. Mitä enemmän aseita sinulla on, sitä turvattomampia ihmiset ovat. Mitä enemmän tukia, sitä vähemmän ihmiset pärjäävät omin voimin. Mitä enemmän sääntöjä ja määräyksiä, sitä enemmän varkaita ja rosvoja. Siksi Mestari sanoo: Luovun laista, ja ihmisistä tulee rehellisiä. Luovun talousohjauksesta, ja ihmiset vaurastuvat. Luovun uskonnosta, ja ihmiset tyyntyvät. Luovun kaikesta yleisen hyvän tavoittelusta, ja hyvästä tulee yhtä yleistä kuin ruoho.” — Laozi, Tao Te Ching, luku 57

”Perusperiaatetta, jonka mukaan asioidemme järjestämisessä tulisi hyödyntää mahdollisimman paljon yhteiskunnan spontaaneja voimia ja turvautua mahdollisimman vähän pakkoon, voidaan soveltaa loputtoman monella tavalla.” — Friedrich Hayek, The Road to Serfdom

”Jos voimme sopia, että yhteiskunnan taloudellinen ongelma on ennen kaikkea nopea mukautuminen ajan ja paikan erityisten olosuhteiden muutoksiin, tästä näyttäisi seuraavan, että lopulliset päätökset on jätettävä ihmisille, jotka tuntevat nämä olosuhteet ja joilla on suoraa tietoa olennaisista muutoksista ja niiden kohtaamiseen heti käytettävissä olevista resursseista.” — Friedrich A. Hayek, The Use of Knowledge in Society

”Kuten olemme nähneet, suurten byrokraattisten instituutioiden väistämättä yksinkertaiset abstraktiot eivät koskaan voi riittävästi kuvata luonnollisten tai yhteiskunnallisten prosessien todellista monimutkaisuutta. Niiden käyttämät luokat ovat liian karkeita, muuttumattomia ja kaavamaisia tehdäkseen oikeutta maailmalle, jota ne väittävät kuvaavansa.” — James C. Scott, Seeing Like a State

”Mitä enemmän yrität hallita ihmisten ajattelua, toimintaa tai vuorovaikutusta joko suoraan voimalla tai epäsuoremmin (uhkauksilla, pelolla tai ’tuuppaamalla’ muunlaisen kannustimien manipuloinnin avulla), sitä vähemmän järjestelmä kykenee mukautumaan.” — Andrew Kemle

”Perinteinen perustelu spontaanille järjestykselle keskitettyä suunnittelua vastaan on se, että tiedon ollessa hajallaan vain hajautettu ja kehittyvä prosessi johtaa olennaisen tiedon löytämiseen. Toisin sanoen spontaani järjestys kykenee ’[…] hyödyntämään tietoa, jota kukaan ei hallitse kokonaisuudessaan’.” — F. A. Hayek, (Law, Legislation and Liberty, Volume 1: Rules and Order)

”Naiivista mielestä, joka pystyy ajattelemaan järjestyksen vain tarkoituksellisen järjestelyn tuotteena, voi vaikuttaa järjettömältä, että monimutkaisissa olosuhteissa järjestys ja tuntemattomaan mukautuminen voidaan saavuttaa tehokkaammin hajauttamalla päätökset ja että auktoriteetin jakaminen todella lisää kokonaisjärjestyksen mahdollisuutta. Silti hajauttaminen todella johtaa siihen, että enemmän tietoa otetaan huomioon.” — Friedrich Hayek

”Laaja empiirinen tutkimus osoittaa, miten monenlaisissa tilanteissa ihmiset ratkaisevat yhteisresursseihin liittyviä ongelmia itse, milloin nämä ratkaisut kestävät pitkään ja miten suuremmat institutionaaliset järjestelyt vahvistavat tai heikentävät pienemmässä mittakaavassa toimivien ihmisten kykyä ratkaista ongelmia tehokkaasti ja kestävästi.” — Elinor Ostrom, ”Beyond Markets and States: Polycentric Governance of Complex Economic Systems”

”Spontaanit järjestykset syntyvät itsenäisten ja tasa-arvoisten ihmisten verkostoista. Heidän tekonsa tuottavat myönteistä ja kielteistä palautetta, joka auttaa myöhempiä toimijoita toteuttamaan omia, itsenäisesti muodostamiaan suunnitelmiaan ja jatkaa siten palautteen kiertoa. Jokainen ihminen on verkoston solmu, joka liittyy muihin palautteen kautta, ja jokainen solmu voi toimia vapaasti omin päin. Niiden tuottama palaute vähentää sitä, kuinka paljon kenenkään tarvitsee tietää kokonaisjärjestelmästä menestyäkseen siinä.” — Gus diZerega, Kevin Carsonin lainaamana teoksessa The Desktop Regulatory State

”Sosiologisena käsitteenä stigmergia viittaa ennen kaikkea sellaiseen verkostoituneeseen järjestäytymiseen, jota esiintyy wikeissä, ryhmäblogeissa ja verkostosoluiksi rakentuneissa ’johtajattomissa’ organisaatioissa. Kun stigmergistä yhteistyötä laajennetaan tietokoneilla ja digitaalisilla verkostoilla, tiedonkäsittelykyky kasvaa huomattavasti. Stigmergia mahdollistaa itsenäisesti toimivien yksilöiden yhteistyön rajattomassa mittakaavassa.

Stigmergia ei ole ’kollektivistista’ perinteisessä merkityksessä, jossa mikä tahansa merkittävän mittakaavan yhteinen ponnistus edellytti suurta organisaatiota edustamaan kollektiivia ja yksilöiden työn hallinnollista koordinointia hierarkian kautta. Mutta se on kollektivismin äärimmäinen toteutuma, sillä se poistaa monen yksilön yhteistoiminnan transaktiokustannuksen. Se on myös individualismin äärimmäinen muoto, koska kaikki teot ovat yksilöiden vapaita tekoja ja ’kollektiivi’ on vain yksittäisten tekojen summa. Jokainen voi vapaasti muotoilla minkä tahansa sopivaksi katsomansa uudistuksen tarvitsematta kollektiivin lupaa, ja jokainen voi vapaasti omaksua sen tai olla omaksumatta. Stigmergia poistaa tarpeen sitoa yksilö ryhmän tahtoon ja tekee yksilöstä päätöksenteon yksikön, jolloin suostumuksen ihanne toteutuu täysin.

Stigmerginen järjestäytyminen tuottaa modulaarisia, rakennuspalikoista muodostuvia rakenteita. Tällaiset rakenteet ovat yleisiä, koska modulaarisuus muuttaa järjestelmän kykyä oppia, kehittyä ja mukautua. Pieni joukko rakennuspalikoita voidaan järjestää ja yhdistää uudelleen valtavaksi määräksi monimutkaisia järjestelmiä. Jos lähtökohtana on suuri joukko modulaarisia yksilöitä, jotka voivat olla vuorovaikutuksessa muutaman muun kanssa ja vaikuttaa heihin muutaman säännön yksinkertaisen kieliopin mukaisesti, oikeissa olosuhteissa nämä yksilöt voivat käydä läpi nopean vaiheensiirtymän.” — Kevin Carson, The Desktop Regulatory State ๖

”Ymmärtääksemme, miten yhteiskunta voisi olla olemassa ilman valtiovaltaa, riittää että katsomme hetken, mitä nykyisessä yhteiskunnassamme todella tapahtuu. Huomaamme, että tärkeimmät toiminnot täytetään jo nyt ilman valtiovallan puuttumista. Valtiovalta puuttuu asioihin vain riistääkseen joukkoja, puolustaakseen etuoikeutettuja tai lopulta vahvistaakseen aivan turhaan kaiken, mikä on tehty ilman sen apua, usein siitä huolimatta ja sitä vastaan. Ihmiset työskentelevät, vaihtavat, opiskelevat, matkustavat ja noudattavat oman valintansa mukaan moraalin ja hygienian yleisiä sääntöjä. He hyötyvät tieteen ja taiteen edistyksestä ja heillä on lukemattomia yhteisiä etuja tuntematta koskaan tarvetta siihen, että joku ohjaisi heidän toimintaansa näissä asioissa. Päinvastoin juuri asiat, joihin valtiovalta ei puutu, kukoistavat parhaiten ja aiheuttavat vähiten kiistoja, koska ne mukautuvat huomaamatta kaikkien toiveisiin hyödyllisimmäksi ja miellyttävimmäksi havaitulla tavalla.” — Errico Malatesta

”Kun tämä valtiovallan muodostava kielteinen voima poistetaan, yhteiskunnasta tulee sitä, mitä se voi sen hetken voimillaan ja kyvyillään olla. Jos on sivistyneitä ihmisiä, jotka tahtovat levittää koulutusta, he järjestävät kouluja ja joutuvat näyttämään, millaista hyötyä ja iloa koulutus tarjoaa. Jos sellaisia ihmisiä ei ole tai heitä on vain muutama, valtiovalta ei voi heitä luoda. Se voi vain tehdä niin kuin nykyisin: ottaa nämä harvat pois koulutuksen käytännöllisestä, hedelmällisestä työstä ja asettaa heidät ylhäältä johtamaan sitä, mikä poliisijärjestelmän avulla pakotetaan muille. Näin se tekee älykkäistä ja innostuneista opettajista pelkkiä poliitikkoja, hyödyttömiä loisia, jotka keskittyvät täysin omien päähänpistojensa pakottamiseen ja vallassa pysymiseen.” — Errico Malatesta

”Valtiokoneiston alla, poliittisten instituutioiden varjossa ja valtiomiesten ja pappien katseilta piilossa yhteiskunta synnyttää hitaasti ja hiljaa oman elimistönsä ja rakentaa uutta järjestystä, joka ilmaisee sen elinvoimaa ja itsemääräämistä. . . . Voimme epäröimättä päätellä, ettei vallankumouksen kaava voi olla Suora Lainsäädäntö, Suora Hallinto tai Yksinkertaistettu Hallinto, vaan EI HALLINTOA.” — P. J. Proudhon, 1851

”Kun valtion vihattu valta ei enää pakota yksilöitä, yhteenliittymiä, kuntia, seutuja ja alueita elämään yhdessä, ne ovat paljon läheisemmin yhteydessä ja muodostavat paljon elävämmän, todellisemman ja voimakkaamman ykseyden kuin sen, jonka ne nyt joutuvat muodostamaan valtion yhtä sortavan kuin uuvuttavan ikeen alla.” — Pierre-Joseph Proudhon

”Kaoottinen päätöksenteko auttaa tunnistamaan, että yhteiskunta voi toimia spontaanisti hajautettuna verkostona. Se sallii ristiriidan terveenä voimana elämässämme, rohkaisee lukemattomiin päätöksenteon paikkoihin kaikissa elämän hetkissä kauas kongressin tai määräyksen muodollisen, miehisen alueen ulkopuolelle ja sallii erilaisten, jopa ristiriitaisten päätösten tekemisen ihmisverkoston eri kohdissa. Samalla se kannustaa yhteiseen tietoisuuteen, jotta kaikki päättäjät voivat käyttää ymmärrystään täysimääräisesti ja sovittaa toimensa yhteen. Ihmisillä on evoluution koettelema kyky käyttää kaoottista päätöksentekoa suuressakin mittakaavassa, ja sitä kiistävät vain ne, jotka tahtovat pitää kanssaihmisensä pysyvästi lapsen asemassa voidakseen hallita heitä monopolisoimalla päätöksenteon yhtenäisissä rakenteissa.” — Peter Gelderloos, Worshiping Power

”Joko valtio ikuisesti murskaamassa yksilön ja paikallisen elämän, valtaamassa kaikki inhimillisen toiminnan alat, tuomassa sotansa ja sisäiset valtataistelunsa sekä palatsivallankumouksensa, jotka vain vaihtavat tyrannin toiseen, ja tämän kehityksen lopussa odottaa väistämättä … kuolema! Tai valtioiden tuho ja uuden elämän alku tuhansissa keskuksissa, perustanaan yksilöiden ja ryhmien elävä aloite sekä vapaa sopimus.” — Pjotr Kropotkin

Vapaa yhteenliittyminen

”Sinun on nyt myönnettävä joko se, että vapaudessa eri yhteiskunnissa on erilaisia yhteiskuntajärjestelyjä, joista jotkin ovat kommunistisia ja toiset aivan päinvastaisia, ja että niiden välillä syntyy väistämättä kilpailua, jonka tulokset osoittavat parhaan; tai sitten sinun on tukahdutettava kilpailu, määrättävä kommunismi, kiellettävä vapaus ja asetuttava kehitystä vastaan. Maailma ei tarvitse, ystäväni, uusia tapoja säätää asioita, vaan mahdollisuuksien rajoitusten poistamista.” — Voltairine de Cleyre, The Individualist and the Communist ๖

”Kun se tunnustaa tosiasiaksi kaikkien jäsentensä yhtäläisen oikeuden menneisyydessä kertyneisiin rikkauksiin, se ei enää tunnusta jakoa riistettyihin ja riistäjiin, hallittuihin ja hallitsijoihin, alistettuihin ja alistajiin. Se pyrkii luomaan tietyn sopusointuisen yhteensopivuuden keskuuteensa, ei alistamalla kaikkia jäseniään auktoriteetille, jonka kuvitellaan edustavan yhteiskuntaa, eikä tavoittelemalla yhdenmukaisuutta, vaan kannustamalla kaikkia kehittämään vapaata aloitetta, toimintaa ja yhteenliittymistä. Se tavoittelee yksilöllisyyden mahdollisimman täydellistä kehitystä yhdistettynä vapaaehtoisen yhteenliittymisen korkeimpaan kehitykseen kaikissa muodoissaan, kaikissa mahdollisissa asteissa ja kaikkia kuviteltavissa olevia päämääriä varten; alati muuttuvia, muokkautuvia yhteenliittymiä, joissa on oman kestonsa edellytykset ja jotka omaksuvat jatkuvasti uusia, kaikkien moninaisiin pyrkimyksiin parhaiten vastaavia muotoja.” — Pjotr Kropotkin

”Sanaa valtio käytetään siis usein kuvaamaan tietynlaista yhteiskuntaa, tietyllä alueella yhteen kokoontunutta ihmisjoukkoa [...] Sitä käytetään myös vain yhteiskunnan synonyymina. Näiden sanalle valtio annettujen merkitysten vuoksi vastustajat uskovat, tai pikemminkin teeskentelevät uskovansa, että anarkistit tahtovat poistaa kaikki sosiaaliset siteet ja kaiken yhteisen työn sekä tuomita kaikki ihmiset eristykseen [...] Siksi meidän mielestämme olisi parempi käyttää mahdollisimman vähän ilmauksia kuten valtion lakkauttaminen ja korvata ne selkeämmällä ja konkreettisemmalla ilmauksella valtiovallan lakkauttaminen.” — Errico Malatesta

”Vapaus ei ole laatikko, johon ihmiset pakotetaan. Vapaus on tila, jossa ihmiset voivat elää. Se ei kerro, miten he elävät. Se sanoo ikuisesti vain, että me voimme.” — Karl Hess

”Yksilö on elämän todellinen todellisuus. Omana maailmankaikkeutenaan hän ei ole olemassa valtiota varten eikä ’yhteiskunnaksi’ tai ’kansakunnaksi’ kutsuttua abstraktiota varten, joka on vain yksilöiden joukko.” — Emma Goldman, ”The Place of the Individual in Society” (1940)

”Kuulunko itselleni vai jollekulle toiselle, vai jollekin muulle? Kohdistuvatko sosiaaliset velvollisuuteni moniin epämuodollisiin ja limittyviin ryhmiin, joihin liityn omasta tahdostani ja joista voin halutessani erota, vai olioon, johon en ole liittynyt …” — Colin Ward, The State and Society

”Vapaus, jota haluamme itsellemme ja muille, ei ole absoluuttista metafyysistä, abstraktia vapautta, joka käytännössä väistämättä muuttuu heikkojen sorroksi. Se on todellista, mahdollista vapautta: tietoista etujen yhteyttä ja vapaaehtoista solidaarisuutta.” — Errico Malatesta

”Vapaa ja helppo siirtyminen kommunismin yhdestä muodosta toiseen, siitä mihin tahansa individualismin muotoon ja niin edelleen olisi todella vapaassa yhteiskunnassa ilmeisin ja perustavin asia. Jos jokin ryhmä yrittäisi estää tämän ja tehdä yhdestä järjestelmästä hallitsevan, sitä vastustettaisiin yhtä kiivaasti kuin vallankumoukselliset vastustavat nykyistä järjestelmää.” — Max Nettlau

”Mutualismin teoria katsoo, että koko yhteiskunnan etuja palvelevat parhaiten samat keinot, jotka edistävät pisimmälle yksilön etuja: vapaus rajoituksista niin kauan kuin yksilön toiminta ei loukkaa muita; kaikkien ihmisten mahdollisuuksia keinotekoisesti rajoittavien tekijöiden poistaminen; yhteiskunnan vapaaehtoinen järjestäytyminen yhteenliittymiksi tarpeen mukaan sellaisten tehtävien hoitamiseksi, joihin yksilö ei yksin kykene; lyhyesti sanoen hyödykkeiden vapaaehtoinen luominen ja keskinäinen vaihto olosuhteissa, joista erityiset etuoikeudet ja valtion suojaamat monopolit puuttuvat.” — Clarence Lee Swartz, What Is Mutualism?

”Libertarismia ei voi pakottaa ylhäältä alas. Se, ettei libertarismia onnistuta pakottamaan, on itse asiassa sen onnistumisen mitta.” — Samuel E. Konkin III

”Kokeiltuaan kaikenlaisia valtiovaltoja ja yritettyään ratkaista ratkeamattoman ongelman valtiovallasta, ’joka voisi pakottaa yksilön tottelemaan mutta ei itse vapautuisi velvollisuudesta totella yhteisöä’, ihmiskunta yrittää nyt vapautua kaiken valtiovallan siteistä ja vastata järjestäytymistarpeeseensa samaa yhteistä päämäärää tavoittelevien ihmisten vapaan yhteisymmärryksen kautta.” — Pjotr Kropotkin

Keskinäinen apu

”Ystävyyttä ei voi kasvattaa nielemään koko planeettaa. Ystävyys pysyy aina pienenä, henkilökohtaisena, läheisenä, tietoisena, vapaaehtoisena ja hajautettuna. Se on ominaisuus, ei vika. Ystävyys antaa sinun liittyä muihin ja erota heistä oman tahtosi mukaan, säilyttäen aina yksilöllisyytesi, ajatustesi turvapaikan ja kirkkaan käsityksen siitä, kuka olet ja mitä tarvitset. Nimettömän laajemman yhteiskunnan määräysten ja oletetun yhteisen hyvän ei tarvitse sumentaa mieltäsi, kun luot ystävyyssuhteita yhteisöjen rakentamisen sijaan.” — Against Community Building, Towards Friendship ๖

”Olisi selvästi vastoin kaikkea luonnosta tietämäämme, jos ihminen olisi poikkeus näin yleisestä säännöstä: jos alkuaikoinaan niin puolustuskyvytön olento kuin ihminen olisi löytänyt suojansa ja kehityksensä tien muiden eläinten tavoin keskinäisestä tuesta, vaan piittaamattomasta kilpailusta henkilökohtaisten etujen vuoksi lajin etuja ajattelematta. Luonnon yhtenäisyyteen tottuneesta mielestä tällainen väite tuntuu täysin puolustamattomalta. Silti, niin epätodennäköinen ja epäfilosofinen kuin se onkin, kannattajia sillä on aina riittänyt. On aina ollut kirjoittajia, jotka suhtautuvat ihmiskuntaan pessimistisesti. He tuntevat sen enemmän tai vähemmän pinnallisesti rajallisten omien kokemustensa kautta; historiasta he tietävät vain sen, mitä aina sotia, julmuutta ja sortoa tarkkailevat kronikoitsijat ovat kertoneet. He päättelivät, että ihmiskunta on vain löyhästi yhteen liittynyt olentojen joukko, aina valmis taistelemaan keskenään ja pidättämässä itseään vain jonkin auktoriteetin puuttumisen vuoksi.” — Pjotr Kropotkin, Mutual Aid: A Factor of Evolution

”Olen pahoillani, mutta en tahdo olla keisari. Se ei ole minun asiani. En tahdo hallita enkä valloittaa ketään. Haluaisin auttaa kaikkia, jos mahdollista – juutalaisia, ei-juutalaisia, mustia, valkoisia. Me kaikki tahdomme auttaa toisiamme. Sellaisia ihmiset ovat. Tahdomme elää toistemme onnesta, emme toistemme kurjuudesta.” — Charlie Chaplin, loppupuhe elokuvassa The Great Dictator (1940)

”Solidaarisuus on joissakin suhteissa hyväntekeväisyyden vastakohta. Hyväntekeväisyys on avun antamista tavalla, joka vahvistaa ryhmien välistä hierarkkista suhdetta. Rikkaiden lahjoitukset tekevät köyhistä entistä riippuvaisempia rikkaista. Köyhien järjestäytyminen jakamaan resursseja tasavertaisina sen sijaan on solidaarisuutta.” — Life Without Law

”Solidaarisuus on siis keino, jolla voimme saavuttaa ja turvata oman vapautemme. Sovimme työskentelevämme yhdessä, jotta meidän ei tarvitse työskennellä toisen hyväksi. Sopiessamme jakamisesta lisäämme vaihtoehtojamme, jotta voimme nauttia enemmän emmekä vähemmän. Keskinäinen apu on oman etuni mukaista – toisin sanoen ymmärrän hyötyväni muiden kanssa tehtävistä sopimuksista, jotka perustuvat keskinäiseen kunnioitukseen ja sosiaaliseen tasa-arvoon. Jos alistan jonkun, olosuhteet sallivat alistamisen, ja siksi tulen todennäköisesti itsekin vuorollani alistetuksi.” — An Anarchist FAQ

”Ennen kuin valkoiset veljemme tulivat sivistämään meitä, meillä ei ollut vankiloita. Siksi meillä ei ollut rikollisia. Meillä ei ollut lukkoja eikä avaimia, joten meillä ei ollut varkaita. Jos ihminen oli niin köyhä, ettei hänellä ollut hevosta, tipiä tai huopaa, joku antoi hänelle ne. Olimme liian sivistymättömiä pitääksemme henkilökohtaisia tavaroita suuressa arvossa. Halusimme omistaa asioita vain antaaksemme ne pois. Meillä ei ollut rahaa, joten ihmisen arvoa ei voinut mitata sillä.” — John Fire Lame Deer, Lame Deer, Seeker of Visions

”Millaisia ihmeellisiä tuloksia tämä ihmisen yksilöllisyyden ainutlaatuinen voima on saanut aikaan toisten yksilöllisyyksien kanssa tehtävän yhteistyön vahvistamana … yhteistyö – vastakohtanaan keskinäinen riita ja taistelu – on edistänyt lajin selviytymistä ja kehitystä … vain keskinäinen apu ja vapaaehtoinen yhteistyö … voivat luoda perustan yksilöiden ja yhteenliittymien vapaalle elämälle.” — Emma Goldman, Red Emma Speaks, s. 118

”Työntekijöiden omistus ja kuluttajaosuuskunnat ovat osa markkinoita; keskinäisen avun yhdistykset ja maksuttomat klinikat ovat osa markkinoita; samoin vapaaehtoiset ammattiliitot, suostumukseen perustuvat kommuunit ja lukemattomat muut vaihtoehdot kapitalistiselle nykytilalle.” — Charles Johnson, Markets Not Capitalism

”Keskinäinen apu ja suora toiminta tuottavat solidaarisuutta, joka elvyttää valtion rakenteiden atomisoimia yhteiskuntia.” — Joseph Parampathu, Creative Destruction: Rethinking Failure after the State (2021)

”Vertikaaliseen agorismiin kuuluisi paikallisiin vaihtoverkostoihin osallistuminen ja niiden luominen, kaupunkiviljely, puutarhaviljely omalla pihalla, tuottajatorit, poliisin vaihtoehtojen tukeminen sekä vertaisverkon hajautettujen teknologioiden edistäminen. Vaikka näihin vertikaalisiin askeliin voisi liittyä valtion valuutan käyttöä (eivätkä ne siten olisi kokonaan vastataloudellisia), ne ovat silti merkittäviä valtiosta ja yritysluokista riippuvuuden haastamisessa. Muut vertikaaliset askeleet eivät välttämättä sisällä rahanvaihtoa mutta vastustavat silti riippuvuutta. Näitä voivat olla henkinen tuki ja sellaisten teknologioiden edistäminen, jotka horjuttavat nykytilaa ja vahvistavat yhteisön jäsenten suhteita.” — Derrick Broze, Vertical and Horizontal Agorism

”Näin kehittyisivät ’itsenäiset kommuunit alueellisia ryhmiä varten ja ammattiyhdistysten laajat liitot yhteiskunnallisten toimintojen mukaisia ryhmiä varten – nämä kaksi toisiinsa kietoutuneina ja toisiaan tukien yhteiskunnan tarpeiden täyttämiseksi’. Lisäksi syntyisivät ’henkilökohtaisen yhteenkuuluvuuden ryhmät – lukemattomat, loputtoman vaihtelevat, pitkäikäiset tai ohimenevät ryhmät, jotka syntyvät hetken tarpeen mukaan kaikkia mahdollisia tarkoituksia varten’. Nämä ’kolme ryhmittymien lajia’ varmistaisivat ’kaikkien yhteiskunnallisten tarpeiden täyttymisen: kulutus, tuotanto ja vaihdanta, viestintä, hygienia, koulutus, keskinäinen suoja hyökkäykseltä, keskinäinen apu, alueellinen puolustus; lopuksi tieteen, taiteen, kirjallisuuden ja viihteen tarpeet’.” — Pjotr Kropotkin

”Köyhyyden kriminalisointi poliisin häirinnällä ja kunnallisilla määräyksillä haittaa työtä kodittomien ja köyhien auttamiseksi, kun he kamppailevat joka päivä päästäkseen takaisin jaloilleen. Edistääksemme tasa-arvoa yhteiskunnassamme jaamme edelleen ruokaa yhteisöissämme ja rakennamme solidaarisuutta kodittomien ja parempaa tulevaisuutta tavoittelevien järjestöjen kanssa.” — Food Not Bombs

Väkivallattomuus

”Antaa toivoa monille sorretuille ja pelkoa harvoille sortajille, siinä on tehtävämme. Jos teemme ensimmäisen ja annamme toivoa monille, harvojen on pelättävä heidän toivoaan. Muuten emme tahdo pelotella sortajia; emme tahdo kostoa köyhille vaan onnea. Minkä koston voisi edes ottaa kaikista tuhansista vuosista, jotka köyhät ovat kärsineet?” — William Morris ๖

”Väkivallaton toiminta menetelmänä sopii yhteen väkivallattoman yhteiskunnan tavoitteen kanssa. Tavoitetta heijastavien menetelmien käyttöä kutsutaan ennakoivaksi rakentamiseksi: menetelmät ennakoivat tai jäljittelevät tavoitetta etukäteen. Ennakoiva rakentaminen antaa harjoitusta ja kokemusta siitä, mitä tavoitellaan. Se auttaa luomaan osan tavoitteesta, vaikka kampanja epäonnistuisi, ja pitää ponnistukset oikealla tiellä. Jos tavoitteena on yhteiskunta ilman järjestäytynyttä väkivaltaa, väkivallattomalla toiminnalla on kaikki nämä ennakoivat edut. Se antaa kokemusta elämästä ilman väkivaltaa, vähentää välitöntä väkivaltaa tässä ja nyt myös kampanjan epäonnistuessa ja varmistaa, että ponnistukset etenevät väkivallattomaan suuntaan.” — How Nonviolence is Misrepresented

”Väkivalta (fyysinen voima), jota käytetään toisen vahingoittamiseen – raa'in muoto, jonka ihmisten välinen kamppailu voi saada – turmelee erityisen voimakkaasti. Se pyrkii luonteensa vuoksi tukahduttamaan ihmisen parhaat tunteet ja kehittämään kaikkia epäsosiaalisia ominaisuuksia: julmuutta, vihaa, kostoa, alistamisen ja tyrannian henkeä, heikkojen halveksuntaa ja vahvojen nöyristelyä. Tämä haitallinen taipumus syntyy myös silloin, kun väkivaltaa käytetään hyvään tarkoitukseen. […] Anarkistit, jotka kapinoivat kaikenlaista sortoa vastaan ja taistelevat jokaisen täyden vapauden puolesta ja joiden siksi pitäisi vaistomaisesti karttaa väkivallan tekoja, jotka lakkaavat olemasta pelkkää sorron vastustamista ja muuttuvat itse sortaviksi, voivat myös langeta raakan voiman kuiluun. […]” — Errico Malatesta, Violence as a Social Factor (1895)

”Julmien, ihmisyydenvastaisten tunteiden hyväksyminen ja kohottaminen periaatteeksi liikkeen taktiikkana … on sekä pahaa että vastavallankumouksellista.” — Errico Malatesta

”Etelä-Carolinan yliopiston tutkimuksen mukaan väkivalta Yhdysvalloissa lisääntyi 42 prosenttia Vietnamin sodan aikana. Tämä tuskin yllättää. Johtajamme eivät noudata lakia, joten miksi meidän pitäisi? Jos valtiovalta uhkaa muita maita pommilla, miksi emme uhkaisi toisiamme käsiaseilla? Jos johtajamme raiskaavat planeettaa, miksi emme naapureitamme? Johtajamme luovat pelon ja väkivallan ilmapiirin. Miksi he näyttävät järkyttyneiltä, kun amerikkalaiset tappavat, ryöstävät ja silpovat toisiaan?” — Philip Berrigan, Fighting the Lamb’s War: Skirmishes with the American Empire (1996)

”Valtio pysyy koossa poliisivallalla kansalaisia vastaan. Väkivallassa syntynyt ja väkivallalla tuettu valtio ei koskaan saavuta todellista rauhaa.” — Philip Berrigan, Fighting the Lamb’s War: Skirmishes with the American Empire (1996)

”Historian kauheimmat asiat – sota, kansanmurha ja orjuus – eivät ole syntyneet tottelemattomuudesta vaan tottelevaisuudesta.” — Howard Zinn, Declarations of Independence: Cross-Examining American Ideology

”Maailman suurimpia rikoksia eivät tee sääntöjä rikkovat vaan niitä noudattavat ihmiset. Käskyjä tottelevat ihmiset pudottavat pommeja ja surmaavat kyliä.” — Banksy, Wall and Piece

”Päätä olla enää palvelematta, ja olet heti vapaa. En pyydä sinua käymään tyrannin kimppuun kaataaksesi hänet, vaan ainoastaan lakkaamaan tukemasta häntä. Silloin näet hänen putoavan omasta painostaan ja murskautuvan kuin suuri kolossi, jonka jalusta on vedetty alta.” — Étienne de La Boétie, Discourse on Voluntary Servitude

”Valtiovallan kyky käyttää väkivaltaa ylittää suuresti kapinallisten kyvyn. Väkivaltainen kapina vahvistaakin usein sortavia hallintoja, jotka voivat uskottavasti väittää kapinallisten väkivallan vaativan tukahduttamista. Valtiovallan suhteellinen etu on väkivallassa. Kansan suhteellinen etu taas on kyvyssä kieltäytyä yhteistyöstä, jota ilman valtiovallan on lähes mahdotonta jatkaa. Ajatellaanpa verolakkojen, boikottien, yleislakkojen ja laajalle levinneen lain noudattamisesta kieltäytymisen tuhoisuutta valtiovallalle. Vaikka taktiikat ovat väkivallattomia, niiden yleisen ja periksiantamattoman käytön pitäisi kauhistuttaa jokaista valtiovaltaa. Väkivallattomuudella on muitakin etuja. Koska se näyttää väkivaltaa vaarattomammalta ja vähemmän radikaalilta, se voittaa helpommin … laajaa yleistä tukea. Osallistumisen kustannukset ovat pienemmät, joten osallistujia on todennäköisesti enemmän. Perinteisesti taisteluun osallistumattomat, kuten lapset, naiset ja vanhukset, voivat toimia tehokkaasti väkivallattomassa kamppailussa. Se saa todennäköisemmin vastustajia puolelleen ja aiheuttaa erimielisyyttä hallitsevan luokan sisällä. Se aiheuttaa yleensä paljon vähemmän kuolonuhreja ja aineellisia menetyksiä kuin väkivalta. Ja koska se on hajautetumpaa kuin väkivaltainen toiminta, onnistuminen johtaa epätodennäköisemmin vielä sortavampaan valtioon.” — Bryan Caplan, ”The Literature of Nonviolent Resistance and Civilian-Based Defense”

”Valtiovalta vakuuttaa kansalle, että sitä uhkaa toisen kansakunnan hyökkäys tai sen keskuudessa olevat viholliset ja että ainoa tapa välttää vaara on kansan orjallinen tottelevaisuus valtiovaltaa kohtaan. Tämä näkyy selvimmin vallankumouksissa ja diktatuureissa, mutta sitä esiintyy kaikkialla, missä valtiovallalla on valtaa. Jokainen valtiovalta selittää olemassaolonsa ja oikeuttaa väkivaltansa väittämällä, että ilman sitä asiat olisivat paljon pahemmin. Vakuutettuaan kansan vaarasta valtiovalta alistaa sen hallintaansa ja pakottaa sen sitten hyökkäämään toisen kansakunnan kimppuun. Näin valtiovallan vakuutus toisten kansojen hyökkäysvaarasta näyttää vahvistuvan kansan silmissä.” — Leo Tolstoi, Christianity and Patriotism (1895)

”Kun joudut käyttämään väkivaltaa, pelaat järjestelmän peliä. Vallanpitäjät ärsyttävät sinua – vetävät parrasta, näpäyttävät kasvoihin – saadakseen sinut taistelemaan. Sillä kun olet muuttunut väkivaltaiseksi, he tietävät, miten käsitellä sinua. Vain väkivallattomuutta ja huumoria he eivät osaa käsitellä.” — John Lennon

”Emme voi emmekä tahdo käyttää väkivaltaa muuten kuin puolustaaksemme itseämme ja muita sortoa vastaan.” — Errico Malatesta

”Siksi rakennamme yhteisöjen puolustusverkostoja armeijoiden sijaan. Rakennamme luottamusta vallan sijaan. Yhdistämme iloisen leikin ja uhmakkaan kapinan. Näytämme rakkautemme solidaarisuuden kautta ja petämme kollektiiviset identiteettimme ja maantieteelliset uskollisuutemme rohkean uteliaisuuden, pyrkimyksen ja ystävyyden rienaavilla teoilla. Rakennamme eläviä verkostoja, emme sisäpiirejä. Ja vaikka tuntisimme olevamme yksin, olemme radikalismin tilkkutäkin sisällä. Teoillamme ja ajatuksillamme, suurella ja pienellä vastarinnallamme rakennamme jotakin hyvin erityistä. Vaikka kohtaamasi kipu ja kamppailut ovat kuolettavan todellisia, niin ovat myös siteemme. Yrityksistään huolimatta he eivät koskaan voi tappaa anarkismia. Voimme siis rohkaistua, vaikka toivo käy yhä kalliimmaksi. Et ole yksin.” — Stigmergic Parity and Revolt

Suora toiminta

”Ihmiset kysyvät, mitä merkitystä pienellä ponnistuksellamme on. He eivät näe, että meidän on asetettava yksi tiili kerrallaan ja otettava yksi askel kerrallaan. Lampeen heitetty pikkukivi synnyttää renkaita, jotka leviävät kaikkiin suuntiin. Jokainen ajatuksemme, sanamme ja tekomme on samanlainen. Kenelläkään ei ole oikeutta istua alas ja antautua toivottomuudelle. Työtä on liian paljon tehtävänä.” — Dorothy Day ๖

”Älä koskaan epäile, etteikö pieni joukko ajattelevia, sitoutuneita kansalaisia voisi muuttaa maailmaa; juuri niin se on aina muuttunut.” — Margaret Mead

”Maailmaa muuttaa esimerkkisi, ei mielipiteesi.” — Paulo Coelho

”Epäoikeudenmukaisia lakeja on olemassa; tyydymmekö tottelemaan niitä, vai yritämmekö muuttaa ne ja tottelemme siihen asti, kunnes onnistumme, vai rikommeko niitä heti? Tällaisen valtiovallan alla ihmiset ajattelevat yleensä, että heidän tulee odottaa, kunnes he ovat suostutelleet enemmistön muuttamaan lakeja. He uskovat vastarinnan lääkkeen olevan sairautta pahempi. Mutta valtiovallan oma syy on, että lääke on sairautta pahempi. Se tekee siitä pahemman. Miksi se ei mieluummin ennakoi uudistusta ja valmistaudu siihen? Miksi se ei vaali viisasta vähemmistöään? Miksi se huutaa ja vastustaa ennen kuin sitä satutetaan? Miksi se ei rohkaise kansalaisiaan valppaasti osoittamaan sen virheitä ja toimimaan paremmin kuin se heiltä edellyttää?” — Henry David Thoreau, Civil Disobedience

”Tottelemattomuus on historian tuntevien silmissä ihmisen alkuperäinen hyve. Edistys on syntynyt tottelemattomuudesta, tottelemattomuudesta ja kapinasta.” — Oscar Wilde, The Soul of Man under Socialism

”Heidän on opittava, ettei heidän valtansa ole äänimäärässä vaan kyvyssä pysäyttää tuotanto.” — Voltairine de Cleyre, Direct Action

”Ammattiliittojen byrokratioiden ensisijainen tehtävä uudessa järjestyksessä oli tukahduttaa jäsentensä villit lakot ja suora toiminta työpaikalla sekä rajata työntekijöiden toiminta NLRB:n sääntöjen mukaan julistettuihin lakkoihin.” — Kevin Carson

”Agorismi kannattaa valtion tuen asteittaista vetämistä pois sen avulla, mitä Konkin kutsui ’kannattavaksi kansalaistottelemattomuudeksi’. Valtion näännyttäminen tuloista ja tarkoituksesta siirtämällä sen tehtävät hajautetuille instituutioille on agorismin mukaan toteuttamiskelpoisin keino saavuttaa vapaat markkinat.” — ”Agorism”, Encyclopedia, Konkinin strategiasta

”Kirjoitan tämän alustavan selityksen syistäni olla maksamatta veroja etukäteen, koska toimistonne ilmoitti minulle äskettäin, että minut vangitaan jatkuvan veronmaksusta kieltäytymiseni vuoksi. Pidätykseni yhteydessä annan teille täsmällisen selvityksen vuoden 1948 tähänastisista tuloistani. Olen viimeiset kuusi vuotta ilmaissut uskoani valtiovallan vääryyteen – sen ensisijainen tarkoitus on käydä sotaa – osastollenne jättämissäni ilmoituksissa, kun olen kieltäytynyt maksamasta mitään veroa, sekä Catholic Worker -lehden kirjoituksissa.” — Ammon Hennacy

”Jos tuhat ihmistä jättäisi veronsa maksamatta tänä vuonna, se ei olisi väkivaltainen ja verinen teko niin kuin verojen maksaminen olisi, sillä maksut antavat valtiolle mahdollisuuden käyttää väkivaltaa ja vuodattaa viatonta verta. Tässä on itse asiassa rauhanomaisen vallankumouksen määritelmä, jos sellainen ylipäätään on mahdollinen. Jos veronkantaja tai muu virkamies kysyy minulta, kuten eräs kysyi: ’Mutta mitä minun pitäisi tehdä?’, vastaan: ’Jos todella tahdot tehdä jotakin, eroa virastasi.’ Kun alamainen on kieltäytynyt uskollisuudesta ja virkamies eronnut, vallankumous on tapahtunut. Mutta vaikka verta vuotaisikin – eikö verta tavallaan vuodateta, kun omaatuntoa haavoitetaan? Haavasta vuotavat pois ihmisen todellinen ihmisyys ja kuolemattomuus, ja hän vuotaa kuiviin ikuiseen kuolemaan. Näen tämän veren vuotavan jo nyt.” — Henry David Thoreau, Civil Disobedience

”Jos köyhät eivät pääse siihen käsiksi, se ei ole radikaalia eikä vallankumouksellista.” — Nimetön

”Voitko kuvitella orjia plantaasilla istumassa äänestämässä herroista ja käyttämässä energiansa vaalikampanjoihin ja ehdokkaisiin, kun he voisivat pyrkiä ’maanalaista rautatietä’ pitkin vapauteen? Varmasti he valitsisivat vastataloudellisen vaihtoehdon; varmasti tohtori Rothbard kehottaisi heitä siihen eikä houkuttelisi heitä jäämään plantaasille odottamaan orjuuden poistamista ajavien orjanomistajien puolueen valintaa.” — SEK III

”Älä koskaan anna uskotella itsellesi, että rikkaat antavat sinun äänestää heidän varallisuutensa pois.” — Lucy Parsons

”Mikään suuri ajatus ei voi syntyessään mahtua lain sisään. Kuinka se voisikaan? Laki pysyy paikallaan. Laki on kiinteä. Laki on vaununpyörä, joka sitoo meidät kaikki olosuhteista, paikasta ja ajasta riippumatta.” — Emma Goldman, 1917

”Suurin muutos, joka meidän on tehtävä, on siirtyä kulutuksesta tuotantoon, vaikka pienimuotoiseen, omissa puutarhoissamme. Jos vain kymmenen prosenttia meistä tekee tämän, kaikille riittää. Siitä johtuu puutarhattomien vallankumouksellisten turhuus: he riippuvat juuri siitä järjestelmästä, jota vastustavat, ja tuottavat sanoja ja luoteja, eivät ruokaa ja suojaa.” — Bill Mollison

Mahdollisuuden ikkuna

”Et koskaan muuta asioita taistelemalla vallitsevaa todellisuutta vastaan. Muuttaaksesi jotakin rakenna uusi malli, joka tekee vanhan mallin tarpeettomaksi.” — Buckminster Fuller ๖

”Valtio ei ole jotakin, joka voidaan tuhota vallankumouksella, vaan tila, tietty ihmisten välinen suhde, ihmisen käyttäytymisen tapa. Tuhoamme sen luomalla toisenlaisia suhteita ja käyttäytymällä toisin.” — Gustav Landauer, Colin Wardin lainaamana teoksessa The State and Society

”Elämme kapitalismissa, ja sen valtaa näyttää mahdottomalta paeta – mutta samalta näytti aikoinaan kuninkaiden jumalallinen oikeus.” — Ursula K. Le Guin, National Book Awards -palkinnon vastaanottopuhe (2014)

”Poliittisen tai hallinnollisen järjestelmän hajottaminen, upottaminen ja hävittäminen taloudelliseen järjestelmään vähentämällä, yksinkertaistamalla, hajauttamalla ja poistamalla yksi toisensa jälkeen tämän Valtiovallaksi tai Valtioksi kutsutun suuren koneen kaikki rattaat.” — Pierre-Joseph Proudhon, General Idea of the Revolution in the Nineteenth Century

”Ihmiskunnan on tehtävä suuri siirtymä yhteistyöhön perustuvaan, hajautettuun ja joustavaan tuotantotapaan turvatakseen olemassaolonsa tällä planeetalla.” — Eric Fleischmann

”Kaksoisvalta tarkoittaa ajatusta, että uuden maailman alkio on luotava taisteltaessa nykyistä vastaan: ’uuden rakentamista vanhan kuoren sisällä’. Se merkitsee työväen itsehallinnon elinten edistämistä, joissa voimme käyttää itsemääräämistämme ja rajoittaa pomojen ja valtiovallan valtaa, kunnes voimme kohdata ja lakkauttaa molemmat. Kaksoisvallan strategia haastaa vallan instituutiot suoraan ja samalla jollakin tavalla ennakoi niitä uusia instituutioita, jotka kuvittelemme. Siksi se ei vain vastusta valtiota, vaan valmistautuu myös vallankumouksellisessa tilanteessa syntyviin vaikeisiin yhteenottoihin ja kysymyksiin.” — Beyond Resistance

James Livingstonin ja Michel Bauwensin kaltaiset kirjoittajat ovat nimenomaisesti käyttäneet aiempia siirtymiä hierarkiasta verkostoon siirtymisen malleina. Vaikka poliittinen kulttuurimme oikealla ja vasemmalla kuvittelee jälkikapitalistisen siirtymän Ranskan ja Venäjän vallankumousten läpi – äkilliseksi, kapinalliseksi ja pitkälti valtion valtaamiseen rinnastuvaksi – mikään ei pakota olettamaan niin. Se voisi yhtä hyvin olla vuosikymmeniä kestävä, suhteellisen vähittäinen prosessi kuten Länsi-Rooman valtakunnan ja feodalismin rappeutuminen.

[…]

Noin 500 vuotta vanha kapitalistinen järjestelmä ei aiempien historiallisten järjestelmien tavoin ole yhtenäinen monoliitti, vaan keskenään vuorovaikuttavien yhteiskunnallisten muodostelmien joukko: toiset nousevat, toiset taantuvat. Tästä seuraa, ettei kapitalismin syrjäyttäminen välttämättä vaadi edistyksellisten voimien yhtenäisen kokonaisuuden dramaattista murrosta. Kuten Eugene Holland väittää:

näin radikaalin järjestelmämurroksen vaatimus on välttämätön vain silloin, kun yhteiskunta tai tuotantotapa käsitetään alun perinkin kokonaisjärjestelmäksi. […] Tällaisten elementtien ymmärtäminen hallitsevina, jäljellä olevina ja kehkeytyvinä parantaa utopistisia näkymiä huomattavasti, koska silloin oletettavasti on myönteisiä elementtejä vahvistettavaksi (”kehkeytyvät”) kielteisten arvosteltavien ja hylättävien (luultavasti kaikkien ”hallitsevien”) rinnalla. […]

Lopulta tilanne ratkeaa, kun vanhan järjestyksen voimat yrittävät – ja epäonnistuvat – estää siirtymän.

[…] nykyinen tilanteemme on suotuisa […] koska moninaisuuden perustava voima on kypsynyt niin pitkälle, että se alkaa kyetä viestinnän ja yhteistyön verkostojensa ja yhteisen tuottamisen kautta ylläpitämään vaihtoehtoista demokraattista yhteiskuntaa omin voimin. Tässä ajan kysymys tulee ratkaisevaksi. Milloin murroksen hetki koittaa? […]

Vallankumouksellisen politiikan on tartuttava moninaisuuksien liikkeessä ja yhteisten, yhteistyössä tehtyjen päätösten kasautumisessa murroksen hetkeen […], joka voi luoda uuden maailman.

Mutta vaikka lopullinen murros näyttäisi kuinka äkilliseltä ja dramaattiselta tahansa, se on vain pitkän, jo aiemmin alkaneen prosessin huipentuma: ”uuden yhteiskunnan rakenteen rakentamista vanhan kuoren sisälle”.

[…]

John Holloway väittää samoin, että jälkikapitalistinen siirtymä on feodalismista kapitalismiin siirtymisen kaltainen ”välitilojen prosessi”.

[…]

Yhteisresursseihin perustuva vertaistuotanto sekä kapitalistisen yhtiön että valtion vaihtoehtona mahdollistaa

käyttöarvon suoran yhteiskunnallisen tuottamisen uusien, suurelta osin pääoman hallinnan ulkopuolella olevien elämäntapojen kautta ja tuotantovälineillä, jotka on merkittävässä määrin yhteiskunnallistettu. Nämä uudet prosessit ovat jälkikapitalistisia eivätkä kapitalistisia siinä mielessä, etteivät ne enää tarvitse pääomalle mitään erityistä roolia uusiutuakseen.

— Kevin Carson, The Desktop Regulatory State, ”The Transition from Hierarchies to Networks”

”Jos osoittautuu mahdottomaksi pakottaa hallitsevaa valtaa laillisesti muuttamaan tapaa, jolla se hallitsee meitä, ja jos vallan torjuvat eivät eri syistä voi tai tahdo kaataa sitä väkivalloin, itsenäisen, vaihtoehtoisen tai rinnakkaisen [yhteiskunnan] luominen on ainoa arvokas ratkaisu.” — Ivan Jirous, Parallel Polis: An Inquiry, Academy of Ideasin lainaamana

”Taloudelliset vastainstituutiot toimivat valitettavasti laajemman yrityskapitalistisen talouden puitteissa. Ne kilpailevat markkinoilla, joilla hallitsevien yritysten institutionaalinen kulttuuri on ylhäältä johdettua ja hierarkkista, ja ne ovat suuressa vaarassa omaksua tämän kulttuurin itse. Siksi voittoa tavoittelemattomalla ja osuustoiminnallisella sektorilla on johtoa, jota ei erota kapitalistisista vastineistaan: arvostusta korostavat palkat, paisutettu keskijohto, byrokraattinen järjettömyys ja orjallinen sitoutuminen uusimpiin motivaatio- ja johtamisteorioiden opinkappaleisiin. Ongelmaa pahentaa kapitalistinen rahoitusjärjestelmä, joka antaa myönteistä vahvistusta (luottoa) ortodoksista organisaatiomallia noudattaville yrityksille, vaikka alhaalta järjestäytyminen olisi paljon tehokkaampaa.” — Kevin Carson, Building the Structure of the New Society Within the Shell of the Old

”Horisontaaliset verkostoviestinnän teknologiat mahdollistavat ennennäkemättömän nopeat muutokset yleisessä tietoisuudessa. Doug McAdam loi ilmauksen ’kognitiivinen vapautuminen’ kuvaamaan ’prosessia, jossa ihmiset päättävät äkkiä ja yhdessä, etteivät he enää pelkää, että heidän aiempi pelkonsa tai välinpitämättömyytensä perustui valheisiin ja ettei vanhaan ajatteluun ole paluuta’. Kun riittävän suuri osa yleisöstä päättää muutoksen olevan väistämätön, se on sitä. Verkostoviestinnän avulla tämä kriittinen joukko voi yhdistyä äkkiä ja odottamatta.” — Kevin Carson, The Desktop Regulatory State: The Question of Repression

”On traagista ironiaa, että ihmiskunnan historian tuhoisimpia joukkomurhia on motivoinut halu luoda radikaalisti erilainen ja parempi yhteiskunta. Yrityksellä suunnitella Utopia on oikeutettu eräitä maailman kauheimmista rikoksista.” — Benjamin A. Valentino

”Radikaaleimmasta vallankumouksellisesta tulee konservatiivi vallankumousta seuraavana päivänä.” — Hannah Arendt

”Kaikki nykyajan vallankumoukset ovat päättyneet valtion vallan vahvistumiseen. Vuosi 1789 toi Napoleonin; 1848 Napoleon III:n; 1917 Stalinin; Italian 1920-luvun levottomuudet Mussolinin; Weimarin tasavalta Hitlerin. Erityisesti ensimmäisen maailmansodan hävitettyä jumalallisen oikeuden jäänteet nämä vallankumoukset pyrkivät yhä rohkeammin rakentamaan ihmisyyden ja aidon vapauden kaupungin. Valtion kasvava kaikkivaltius hyväksyi tämän pyrkimyksen joka kerta. Olisi väärin sanoa, että näin oli pakko käydä. Voimme kuitenkin tutkia, miten niin kävi; ehkä siitä seuraa opetus. Lukuun ottamatta muutamia selityksiä, jotka eivät kuulu tämän esseen aiheeseen, nykyvaltion outoa ja pelottavaa kasvua voidaan pitää sellaisten ylimitoitettujen teknisten ja filosofisten tavoitteiden loogisena seurauksena, jotka olivat vieraita kapinan todelliselle hengelle mutta synnyttivät silti aikamme vallankumouksellisen hengen. Marxin profeetallinen unelma ja Hegelin tai Nietzschen ylikiihtyneet ennustukset päätyivät loihtimaan Jumalan kaupungin raunioiden jälkeen rationaalisen tai irrationaalisen valtion, joka kummassakin tapauksessa perustui terroriin.” — Albert Camus, The Rebel

”… tällaista vallankumousta on mahdoton saavuttaa diktatuurilla ja valtiovallalla. Ilman laajaa alhaalta lähtevää jälleenrakennusta, jonka työntekijät ja talonpojat itse toteuttavat, yhteiskunnallinen vallankumous on tuomittu vararikkoon … [M]eidän täytyy toivoa, että … työväenluokassa – talonpoikien, työläisten ja intellektuellien keskuudessa – ryhdytään vakaviin ponnistuksiin sellaisen tulevan vallankumouksen tekijöiden kasvattamiseksi, jotka eivät tottele ylhäältä tulevia käskyjä vaan kykenevät itse kehittämään koko uuden taloudellisen elämän vapaat muodot.” — Pjotr Kropotkin

”Maa on täynnä niiden imperiumien raunioita, jotka uskoivat olevansa ikuisia.” — Camille Paglia